Löysinhän minä viikonlopun jälkeen edes osan raajoistani. No, ainakin häivähdyksen.
Kaikki tapahtuu. Haluaisin sanoa ettei minulla ole kiire minnekään, eikä oikestaan olekaan. Enemmän kiireen tuntu johtuu siitä että kykenen vain vajavaisesti kokoamaan kaiken imemäni. Kaikesta huolimatta olen ehtinyt selata kaksi sisustuslehteä, joten voiton puolella ollaan.
Perjantaina oli A-M kylässä (sain jumalaisen pinkin pionin) ja lauantaina ehdin nähdä ja kokea Johanna Tuukkasen ja Emma Puikkosen teoksen Kosmetiikkaa ja vihreitä herneitä. Se sykähdytti arkisuudessaan ja intiimiydessään. Pääsin ensimmäiseen esitykseen, johon saapui kolme katsojaa ja se teki esityksestä ylellisen henkilökohtaisen kokemuksen. Vielä tänään soi päässäni Johannan ääni joka huutaa "ja oi! se kaikki kissanhiekka ja oi! se kaikki hampaiden harjaus...." Ja oi se supattelu herneiden lomassa.
Iltapäivällä pilkottiin vihanneksia ja availtiin viinipulloja. Barson kellarissa pidettiin SuoMen kiertueen avajaiset. Ihana ilma, hienot ihmiset, herkulliset esitykset tekivät avajaisista todella onnistuneet. Ainakin minä nautin performanssista, tanssista ja soitosta. Pesäpallo-ottelussa pääsin voittajien puolelle. O pelasi sekä SuoMen, että yleisön joukkueessa.

Tämä päivä on hikoiltu ja kääritty Kanttilaa kelmuun. Olen oppinut että se muovi mihin kaiken voi kätevästi kääräistä on nimeltään kiristekalvo. Tai sitten sen nimi on kiristyskalvo. No, kätevää kumminkin. Jos sitä samaa löytyy keittiön laatikostani, se on muuttunut elmukelmuksi. Maailma on ihmeellinen.
Heikki Mäntymaa ilahdutti minua tänään vierailullaan ja sain yllätyslahjana virkatun kaulanauhan. Heikki taas oli saanut taiteilijaeläkkeen. Olen porsas kun en seuraa kulttuuria.