Arjen hehkuttaminen onkin trendikästä. Jokunen päivä sitten, oliko se toissapäivänä, kävelin Sokoksen ohi ja huomasin ikkunassa ison mainoksen. IHANA ARKI. Sinne sitten ostamaan O:lle uusi hammasharja. Joku heiveröinen mummo meidät arkisesti kiilasi ja haetutti myyjällä yhtä sun toista, toki yhtä vain kerrallaan. Aikaahan siihen meni, mutta olemme O:n kanssa arkisia ja sallivia veikkoja ja jaksamme kaikenlaisia epäkohtia elämässä, kunhan vain arkiset perusasiat ovat kohdallaan. Myyjä siitä sitten meitäkin palvelemaan ja kytkykauppaa O:lle tarjoamaan. Vihreä-valkoraidallinen pyyhe pamahti pitkämieliselle pojalle.
Sitten vaapukoita torilta ja kauppahallin rapuille niitä popsimaan. Nam.

Muutama päivä on mennyt kummallisissa kahvipöytäkeskusteluissa. Eilen olimme vielä kevyellä linjalla, korkokengissä ja korvakoruissa, mutta tänään kuoli ja sairastui monta ihmistä. Tuli oikea suru ja ikäväkin, niitä jotka ovat jo tappaneet itsensä tai muuten vain kuolleet.
Saati sitten ne jotka vielä elävät, kiikunkaakun.
Tämä kuluva kesä on siitä kummallinen ettei kukaan (vielä) olekaan kuollut. Kesällä yleensä kuolevat lähipiiristä ne joiden vuoro ei vielä ole. Se väsyttää ja aiheuttaa hengenahdistusta samalla tavalla kuin helle. Painava ja painostava olo. Ja mistä sitä tietää kenen vuoro on? Joillakuilla tosin näyttää olevan jonotusnumero kourassa, mutta kuoleman jono toimii niin kuin pankinkin.

Hiipuuko kesä jo?

Jos saisi toivoa jokaiselta lomalta jotakin toivoisin aina aution saaren ja paljon ahvenia.

Lomani meni jo ajat sitten ja nämä vapaat viikonloput vain häviävät. Eilinen kulahti saaressa ja tämä päivä pyöräillessä ja arjessa.
Arki on yhä parasta mitä tiedän.

Hauskaa on miten pieni perheemme kykenee sekoamaan täydellisesti ravinnonpuutteesta tai siitä tietoisuudesta että illallinen myöhästyy EHKÄ viisi minuuttia.
Tänään se tapahtui junaraiteella. Kolme pyörää. Yksi itkee, toinen huutaa ja kolmas karjuu ja kiroaa toiselle, että lopeta jo toi saatanan huutaminen. Yksi yhä itkee että ihi lupasi siilot ja puistot...

Minähän en koskaan kiroile. Pois se.
Mieheni ei ymmärrä yksinkertaisia aikaan liittyviä ilmaisuja vaikka muuten skarppi jätkä onkin... Tosin aikataulu taitaakin yleensä pettää vasta sitten kun aikajanamme kohtaavat. Ihanaa kun aika on keksitty ja tunnit ja minuutit ja sekunnit ja työaika ja tulevaisuus ja huomenna ja eilen ja kauan sitten ja varsinkin sitten joskus.

Hylkäsin perheeni sinne kiskoille tai oikeastaan viljasiilolle ja menin kauppaan. Ostin kalaa ja pottua ja hammastahnaa ja lehden ja kaikkea muuta pientä ja oikein vetkuttelin. Katsoin kellosta että joo, nyt on hyvin vetkuteltu 30 minuuttia ja valittu hammastahnaa koko rahan edestä ja heräteostotkin suoritettu. Lehti ja mitä se nyt oli kevyttä kaakaovaahtoa vähän niinkuin voitelemaan miekkosia jälkkäriyllätyksenä.

O sanoi että yäk ja näyttää ihan koirankakalta. Hyvin on kasvatus mennyt perille. On koulutettu kiittämään pöydän antimista ja koirankakan sijaan käyttämään ilmaisua "onpa erikoisen makuista".
Mies torui ja O totesi ettei hän tiennyt ettei niin saa sanoa! Se näytti ihan!

VALOKUVATORSTAI-KOHTAAMINEN

Kaksi merirosvoa kohtaa.
Kolmas on kamerana ja toisen silmä etsii kolmatta. Yksi saa melkein suudelman ja kolme todistaa. Meitä on kaksi ja meillä on kivaa.
Ja kun meitä on kolme tulee neljäs. Jos on neljä on toinen tulematta. Kolme kuitenkin.

Tänäänkin heräsin, seitsemältä jo. Bensankatku ja leikatun ruohon tuoksu sekoittuvat kesäiseksi lemuksi kun ISS:n rivakat miehet riehuvat pihamaalla leikkuupuimureidensa kanssa.
Ei O heille irvistele.
Minulle kyllä.
Ikävä.
O lähti reissuun jo tiistaina A-P:n kanssa, minä tänään. Kanttilassa täytyy pyörähtää, luultavasti viimeisen kerran ennen saneerausta. Ja sitten istua bussissa ja junassa. Mitä tuhlausta mitä.
Valokuvatorstain aihe on tällä viikolla muutos. Oli pakko kaivaa vanha kuva, sillä kamera on miesten mukana.
Ja tylsäkin tämä on. Mitä sitten kun dementoitunut mummo ei enää muista mitä tarkoittaa "TV kiinni"?
Mielelläni istuisin miettimässä tätä asiaa pidempäänkin mutta katu on kuuma ja Kanttila kutsuu.