Viikko jäi taakse ja viikonloppukin. Pää on pyörinyt kulttuuripläjäyksestä toiseen ja koti on toiminut kääntöpaikkana. Minna Canthia liputettiin jo viikko sitten joten säästän tämän postin niiltä kuvilta. Perjantain ja lauantain notkuin lahdessa, Valokuvan keväässä ja teatterissa. Kävin katsomassa Koko perhe maitohapoilla-kipaleen jonka on käsikirjoittanut Miko Kivinen (täältä) ja ohjannut Juha Kukkonen (jostain toisaalta). Kuluneeseen viikkoon mahtui jo ennestään Minna-musikaali ja Pesäjuuren ensi-ilta, joten olin vallan puolustuskyvytön perjantaina iltasella Eero-näyttämön eturivissä. Sitä edelsi herääminen kotoa ennen viittä aamulla, seminaaripäivä ja näyttelyitä ja vielä maitohapoilta jatkoin Taidepanimolle hippaamaan ja näkemään muutaman lyhytfilmin ja ihmisiä.
Minä en kykene arvostelemaan teatteria mitenkään, paitsi jos se on niin paskaa että hävettää. Maitohapoilla nauratti ja satutti. Ne klisheet joita siinä viljeltiin ovat niin tosia, että lopussa jo itketti (ne muut itki en minä, minä en itke teatterissa). Parasta oli että pongasin lauantaina näytelmäkirjailijan itsensä, pääsin hänen kanssaan kahville ja vielä samaan junaan. Jos ja kun ihan pian kirjoitan näytelmän JA juoksen maratonin, niin tiedänpähän mistä se on seurausta. Eilen oli monella tapaa jotenkin ylimennyt olo ja sama meininki jatkui vielä tänään. Tulipahan pestyä ikkunat. Valoa tulvii.

Kotoisat kuvat ovat hotelli Grandista Lahdesta, jossa rauhallisen ja hyvin nukutun yön jälkeen sain aamiaiseksi seitsemän kärpästä (aika pienikokoista, punaista ja turvonnutta) tropical nektaarissa, yhden kärpäsen jugurtissa ja jäätynyttä hedelmäsalaattia. Hyvää oli. Lihaisaa. Se omena jonka toin mukanani kotiin oli ihan jees.