Olen unohtanut Valokuvatorstain lapsiaiheen kokonaan. Se on niin kovin lähellä nyt (se lapsi). Jotenkin mennyt kesä tuntuu jo unelta kaiken kiireen keskellä ja selasin tämän pikaisesti arkistoistani.
Siihen kiteytyy paljon, kiireetön kiire ja vauhti, hätäisyys jolla pojat viuhtoo menemään koko päivän. Mummolan laituri joka on kohta muisto vain. Mummola on myynnissä. Tai kaipa se on minulle anoppila. En enää halua mennä sinne. Olen vähän lapsi itsekin sen suhteen, jääräpäisesti kieltäydyn menemästä, jotta voin säilyttää muistoni sellaisina kun ne alkoivat muistoiksi muuttua.
2 comments:
Loistava kuva. Kuten itsekin kirjoitit, kuvasta välittyy juuri se lapsuuden kesätunnelma. Vauhti, ilo, ystävyys, ajattomuus ja kesän ikuisuus.
Minä kävin katsomassa lapsuuteni mummolaa, kesäpaikkaa jossa isovanhempani kesät asuivat ja jossa me lapset kesäisin vierailimme, kun se oli laitettu myyntiin. Oli alkutalvi ja ensilumi maassa. Ilta hämärsi ja tila oli kuin uneen vaipumassa, valkoisen harson peittämänä. Vain jalanjälkeni jäivät pihaan, kun jätin tilalle hyvästit. Minulle se hyvästien jättäminen oli tärkeää. Ehkä samalla hyvästelin viimeistä kertaa poisnukkuneen isoisäni, jolle tila oli todella tärkeä.
Hieno kuva. Tulee kesää ikävä.
Lähetä kommentti