Olen ihan. Miehen jalka on murtunut. Pölyä on kaikkialla. Laskuja on kadoksissa. Viitenumerot sekaisin. Päivät vaan hinkkautuu irti liitoksistaan ja hajoaa. Kohta on taas viikonloppu. Vähänkö vituttaa kaikki. Ihan kaikki. Huomenna ostan viiniä, käyn O:n kanssa saunassa ja välitän en mistään mitään. Juon viinini. Sitten menen hiihtämään. No, lauantaina aamulla. Ottaisko viinapullon mukaan? Olen virkanainen. Viiraa. Tulisiko joku kodinhoitajaksi? Saa huikan. Repussa haisee paha kala, vaikkei siellä ole muuta kuin hukkaantuneita kyniä. Ja joku voisi käydä tekemässä työtkin. Voisin keskittyä toisiin töihin. Äkkiä nukkumaan.

Meidän perhe on harvoin yhdessä viikonloppuna. Työt vievät ketä milloinkin, joskus myös O:ta. Viime viikonlopun minä olin poissa ja tämä kuluva alkoi lauantaina iltapäivällä. Siis se yhteinen osuus alkoi. Ja tämä viikonloppu on ollut ihana perheviikonloppu. Yleensähän käytämme yhteisen aikamme nahisteluun ja valituksiin.

Tutkijahenkilö O:n kanssa on kiintoisaa elää. Lauantai alkoi luontoretkellä, jonka aiheena oli kerätä reppuun mm. käpyjä, kiviä, ruohoa ja kaikkea muuta luonnollista. Tutkija ei huomioi sellaisia esteitä kuten esimerkiksi lumihanki (vaikka se onkin nykyään niin eksoottinen elementti). Saimme kuitenkin luonnolliset tarpeet kerättyä ja siirryimme hiihtoladulle ja vähän hankeenkin. Tärkeintä hiihtämisessä on se, että on hauskaa ja voi tervehtiä vastaantulijoita kohteliaasti.

Iltapäivällä palasimme ja tutkija kaivoi esiin yhden raamatuistaan, eli Tatun ja Patun Suomi-kirjan. Ja niin me rakensimme Suomen. Suuri osa järvistä valui viemäriin ja kalliota ei kertakaikkiaan rakennusaineena ollut. Kylvömultaa kylläkin. Aamun luontoretki viittasi suoraan tähän projektiin, vaikken sitä ensin käsittänyt. Epäillessäni hankkeen kestävyyttä ja veden määrää, siirsimme Suomen parvekkeelle jäätymään muottiinsa. Mies sai siivota jäljet kun tuli töistä. Minä tein ihan oikeata ruokaa, jota kaikki söivät tappelematta. Illalla esiintyi Lentävä Kitara, jonka Kalalaulu on uusi ehdoton punk-suosikkini. (Silakka tuo pikkuinen eläin, jota usein paistetaan...käykää katsomassa tuossa alhaalla) Herra Kitara, joka on siis kitaristi ja laulaja, lupasi että videon voi näyttää. Hän on aika tyytyväinen taltiointiin.


Sunnuntaina lähdimme jo aamupäivällä hiihtämään. O kertoi sitten myöhäisellä lounaalla tosiasioita elämästä. Naiset tekee kotityöt, on hänen uusi mottonsa. Yritin selvittää mistä hän on tämän käsityksensä saanut, ei kai meiltä? Tehdäänkö meillä tasapuolisesti kotitöitä? Vai onko tämä jokin juttu mikä tulee Muumeilta? Tapahtuuko tällä jotain mikä on jäänyt minulta huomaamatta? Yritin vääntää O:n päätä, mutta hän pysyi miehekkäästi kannassaan, paljoa perustelematta. O ja mies ehtivät vielä Pakkaspäivien avajaisiin eli loppupirskeisiin, joista mies palautui vammautuneena kelkkaturmassa. Jalka on p:na ja O pääsee tulevina päivinä todistamaan sitä kun mies naukuu sohvalla että tuo, vie, anna, saanko, voitko, jne. Ja nainen tekee kotityöt.

Ruutupaperielämää. Ei paljoja sanoja. Kuvaan.

M kertoo kuulumiset puolestani täällä.Täytyy lisätä että viikonloppu Helsingissä oli mukavan leppoisa. Joidenkin ihmisten kanssa on vaivatonta olla ja muutaman vuoden teillätietämättömyys ei haittaa. Lauantain hektinen baaripuhe muuttui jo sunnuntaina kotoisiksi kakkukesteiksi toisen M:n luona. Puhetta, performanssia, musiikkia ja taidetta. Piste. Taide tekee terveeksi. Vaikkain nautin siitä mm. teipattuna Taidehallin seinään.

Created with dumpr.net, originally uploaded by toinensari.

Valokuvatorstain uusi haaste. Hieman "aita on matalin" -vastaus haasteeseen. Läsnä - poissa. Siellä - täällä.


Sairastelun ja unen maailmasta (omani) poistuin tänään Johanna Tuukkasen ensi-iltaan. Pidin erityisesti Juhlateoksen naisista, lämpöisistä, neuroottisista ja ihan oikeista. Tavasta miten naiset koskettivat toisiaan, leikkisästi, tyttömäisesti ja tutusti, niin kuin naiset parhaimmillaan tekevät. Näpräävät toisiaan, tukevat ja tekevät, loikoilevat ja puhuvat. Pidin tutuista peloista, naisellisen monimutkaisesta ja tunnistettavasta tavasta kehitellä sanottavansa. Mitä pelkää, miksi suihkussa käydessä täytyy pitää verho auki ja mihin se johtaa....

Lämpimin mielin ja jäisin varpain hain Anttilasta kuuman ruislimpun ja sen huulipunan jonka hankinta on jäänyt. Tyydytin sairasta vihtymystäni pesu- ja puhdistusaineisiin ja samalla pohdin sitä kysymystä jota Tuukkanenkin toisessa teoksessaan: Mitä nämä ostamani/hankkimani/käyttämäni aineet minulle lupaavat? Ja onko se kaikki luvattu jo lunastettu?

Minä en hankkinut kosmetiikkaa (Paitsi sen huulipunan) vaan ihan tiskiainetta ja parketinpesusuihketta. Miksi en osta halvinta ja ruminta ja tutuinta (yleensä palaan aina Toluun ja se on oikeasti hyvää, nam.) vaan hypistelen tosissani jotain "pikkutiskaria" joka tuoksuu....melonilta ja kurkulta? Se oli jo kädessäni.

Kyllähän minä tiedän mitä ne lupaa....

Vihdoinkin kunnollisia ryppyjä, kohta uurteita!

Tänään seikkailin J:n kanssa. Oli hyvä ja antoisa retki. Olen jatkuvassa jäässä. Viime yö valvotti, kaksi täkkiä, yksi pyjama, yksi yömekko ja vaellussukat yöllisiin vaelluksiin, mutta hampaat kalkatti ja sormet. Niin. Joskus vähän palelee.

Jääpäivä. Syväsatamaan tuli vielä laiva. Murtaja särki väylän ja käänsi jäällä liikkuneiden katseet itseensä. Toivottavasti kukaan ei jäänyt pahasti väylän väärälle puolelle. Jää on tehnyt hienoja ratkaisuja. Jäädyttänyt pieniä lauttoja sisäänsä, kiivennyt kallioille, jäätynyt niin kirkkaasti että pohjasta voi pongata niemeltä viskotut punaiset pullonkorkit. Makasimme korvat kiinni jäässä ja kuuntelimme sen johdattamia ääniä.

O luisteli kolme tuntia. Minä tuijotin aurinkoon, silmät kiinni ja toivon että valo ja lämpö yltävät syvälle.

Käperryimme Muumilaakson marraskuuhun O:n kanssa ja hän vaipui uniinsa jo seitsemän jälkeen. Kiitos jää ja valo.

Tänään lupasin O:lle 10 senttiä jokaisesta raketinraadosta jonka hän löytää. Köyhdyin. Koko perhe keräsi, mummoa myöten ja saaliiksi saimme monta kassillista, raketteja ja muutakin roskaa. Kahden tunnin keräilyn jälkeen mietin miksi teemme sitä. En ole marttyyri tai suuremmin närkästynytkään siivottomille ihmiskolleegoille. Meillä oli hauskaa, saimme raitista ilmaa ja jumppaa. Minä sain valokuvia ja O hyvät rahat... Ainoa mikä tuntuu typerältä on se, että raketteja on ammuttu roskisten vieressä, mutta roskia ei ole saatu roskiin asti. Tai se miten joku on rakentanut oikein kaksipiippuisen laukaisualustan, jonka on sitten jättänyt jälkeensä. Ja ne ainaiset lasinsirut.

Vuosi sitten lupasin suhtautua jotenkin positiivisemmin elämään tai jotain sellaista, ehkä nauttia? Ottaa asiat sellaisina kuin ne tulevat. Lupasin ostaa uuden huulipunan ja keittää aamukahvit miehelleni. Alku sujui. Äidin kuolema vei nautinnon pitkäksi aikaa. Kaikki huoli ja musta väsymys vei voimia.

Nyt lupaan luopua kymmenestä kirjasta hyllyssäni. Lupaan taas ostaa uutta huulipunaa. Heti huomenna.