Kammoan ampiaisia. Pääsin tutkimaan niiden teoksia läheltä Tervossa, jossa kävin yhdellä suosikkipaikallani, museoaitoilla. Yksi niistä oli täynnä pesiä, rikkoutuneita, repaleisia, pölyisiä. Se oli kuin kaupunki, pommin jälkeen hylätty. Paikka on jotenkin pysähtyneen rauhallinen ja kiltti, avoin ja kiinnostava. Aika kulkee hiljalleen tai pysähtyy ja on jotenkin mukava seisahtua ja jäädä siihen.

Muuten tuntuukin, että toukokuu kiitää kuin luotijuna, ohi ja pysähtymättä. Viitteitä siihen että olen välillä nukkunut löytyy muutamista unista joista olen joutunut heräämään kesken. Tämä aika ennen kesän täyttä valoa ja räjähdystä tuntuu olevan minulle yllättävän vaikea. Joskus tulevaisuudessa kun loma alkaa ja voin sienestää öisin on kaikki helpompaa.

Työ tekijäänsä kiittää sotkuisilla aikatauluilla, kiireellä ja loppumattomalla puheella. Puhelin soi ja minä puhun siihen ja samalla toinen puhelin soi ja sitten puhun myös siihen. Tai sitten otan toisen puhelimen mukaani ja pakenen toisen pärinää hetkeksi.

Taidan olla työkyvytön. Juon paljon vettä. Poltan liikaa tupakkaa. Niin paljon että sen eteen on tehtävä töitä.

Olen tänään jo 18 v. Let the love in.

Nick Cave ja Bad Seeds Oslossa perjantaina.
Kotona taas. Jaksa mitään sanoa. Olen 17 v.

Minulla on onni tavata kiinnostavia ihmisiä ja päästä kiinnostaviin paikkoihin. Joskus unohdan sen, mutta joskus se taas muistuu mieleeni ja pulpahtaa iloisesti pintaan, kuin CSI:n vettyneet ja harmaantuneet kalmot. Minulla on toinenkin onni, saada nähdä ja kuulla perusteluita sille miksi (kuva)taide on pelottavaa, epäsopivaa, häiritsevää, huonoa ja kaikkinensa epäilyttävää hommaa.

Olen ajanut 436 kilometriä, sekoillut tietöissä ja ilahduttanut ainakin yhden työhenkilön päivää valloittavaan hymyyn asti. Sää on ollut vallaton ja vaihteleva tai ainakin monitasoinen. Rakeita ja räntää ja aurinkoa: kaikki samassa paketissa. Tänään koin herkkuhetken kun kesken rännän tai veden tai rakeidenko se oli, sanoi pyyhkijän sulka itsensä irti ja lensi pois. Minulla on uusi avustava ajaja M, joka juoksenteli pyyhkimen perään ja löysikin sen. Hienoja asioita tapahtuu päivittäin kun jaksaa puuhastella. Voi olla että opin joskus ajamaan autoa niin että matkustajat nukkuvat, tai eivät ainakaan itke. Ääneen.

Kävimme maanantaina Suonenjoella tutustumasssa Niilo Rytkösen tuotantoon. Kuvat ovat sieltä. Se oli hyvä tapaaminen. Saimme tuoksuvaa tuoretta pullaa ja kiersimme aitat ja maat. Minut mykisti paljous. Minut mykisti "se kaikki" siellä, sekä tekemisen ilo, jatkuvuus ja järjestys.

Huomenna matka jatkuu Tampereelle, Helsinkiin ja Osloon. Ajamista ja lentämistä. Neljän päivän oma loma.

Kummallisen täyteläiset kaksi päivää. Liikaa infoa kroppaan ja päähän. Olen muuttunut mätitahnaksi.

Tanssipelin testikäyttäjänä muutuin myös masentuneeksi olkapääksi, kiinniliimaantuneeksi lilliputtiaskeltajaksi ja patsaanmuovaajaksi. Oli minulla sentään loistava pari, Minimin taiteellinen johtaja Antti Lahti, joka vallan taitavasti kiertyi renkaiksi. O:kin auttoi tulkitsemaan tehtävänantoja; minä kun en tajua miten kieriminen eroaa pyörimisestä...ryömiminen on tuttua kyllä. Hikipesu kotona, neljä siivua leikkelettä naamaan ja Napa-alueelle. Hidas käynnistys, liian nopeaa puhetta, liian hälisevää, liian teennäistä (ai niin, tämä on teatteri) sopotusta. Ärsyynnyin. Näytelmä pääsi kiihdyttämään kun tuli muutama hitaampi repliikki ja koomisuudessaan kunniotettava kohtaus. Tekstin seuraamista vaikeutti se että luin sen torstaina. Päässä soi aivan eri rytmi.
En enää koskaan. Lue tekstiä. Esitystä edeltävänä päivänä. Samalla kun laitan ruokaa.

Tämä päivä autoilua, nopeaa puhetta M:n kanssa. Sitä haluaisin lisää. Outokumpuilua, taiteilijoita ja satoja (joojoo) kuvia katalogiin. Pää tuli ja meni, on omalla radallaan kipeänä. Huomiset sessiot hakkuilla auttavat takasin ruotuun ja tasoittavat aaltoilun päässä. Happea.

Amerikka lähetti minulle tennarit. Kiitos Amerikka. Paita löytyi kotikulmilta. Koko viikko on ollut ylenpalttista lillumista, sairastamista ja juhlaa. Huomenna menen O:n kanssa tanssipeliä testaamaan heti töistä. Sieltä sitten illalla Napa-aluetta katsomaan. Pitkä päivä, liian. Havahduin kolmeen jäljelläolevaan esitykseen, joista vain huomiseen pääsen. Illalla luin näytelmän laittaessani ruokaa ja huvituin kovasti elämästä joka menee kertakaikkiaan vituilleen, mutta kuitenkin kaikki päättyy hyvin. Sekopääihmiset, sekopäämaailma, sekopäärakkaus. Voi. Nyt vähän rakkautta ja rimakauhua, Grassia ja sänkyn pyörimään. Pelottaa pitkä viikonloppu töissä, ajossa ja samanlainen tuleva. Viikko. Ajattelen Nick Cavea lämmöllä. Läm. Nam. Paree olla hyvä. Unia unia unia. Polttaa.

Pidän näistä juhlista jotka houkuttavat pakenemaan ja tekemään löytöjä. Vapun valo ja lämpö otettiin vastaan laavu(i)lla ja metsissä, tarpeeksi kaukana haalareista, viinasta, paskasta ja roskasta. Tosin keväinen innostukseni samoiluun kattaa lähinnä kurjimmat metsähakkuualueet, sillä siellä pesii se jumalan vilja, myrkyistä suloisin. Nyt notkuimme liian tuoreella alueella, se oli julkean raiskattu, julkean vihreä ja tuoksui pihkalle ja sahanpurulle. Löysin silti yhden aarteen.
O sai hipaista sammakonkutua ja tutkia (silpoa) kuollutta kuoriaista. Minä pesin hikisiä kasvojani lumella ja säikyttelin metsän lintuja ja muurahaisia.

Tänään pääsin takaisin töihin ja pesemään parveketta. Olen muutaman viikon miettinyt mikä minusta tulisi, tai mitä haluaisin tehdä. Tässä järjestyksessä: putkimies, valokuvaaja, joku kirjoittamiseen liittyvä, poliisi, sairaanhoitaja, parturi, siivooja. Siivooja on tällä hetkellä ihan hyvissä asemissa. Tosin tänään saunassa nousi taas uusi ura mieleen: hector. Ja nyt voisin oikeasti päättää ryhtyä kuuntelijaksi joka tarvittaessa laulaa mukana. Kuuntelisin pitkästä aikaa Jonathan Richmania ja Leonard Cohenia ja Velvet Undergroundia ja ihan mitä vaan. Kuuntelisin ja katselisin elokuvia päälle.

Tänään on hääpäiväni, vaikkei mitään häitä koskaan ollutkaan. Siis sellaisia häähäitä. Sain Sokoksen kongissa lahjaksi kaksi sormusta ja valitsin maljakkoon irstaanhajuisia liljoja, jotka mieheni maksoi. O lupasi, että saan lisää erilaisia sormuksia heti kun tulen Oslosta. Hän oli valinnut vihreän sormuksen, koska se on metsän värinen, ja kun pidän sitä, muistan metsän ja O:n. Melkein tuli itku.

Huomenna raahaan lapseni hakkuille ja ihmettelen ääneen elämän ihmeitä: sammakonkutua, ajan kulumista, oliiveja ja ihan mitä vaan.