Välillä kärsin "syvä joki" syndroomasta, jonka oireet voi aavistaa samannimisestä elokuvasta. Se on se tunne kun joutuu tekemisiin alkuperäisväestön kanssa, keskellä metsää ja heillä on mukanaan koiria, ehkä aseitakin ja he puhuvat oudosti ja kertovat kummallisia tarinoita. Tai valehtelevat sienistä. Väkivallan uhka leijuu ilmassa.

Vettä sataa melkein aina. Kantarellit ja herkkutatit puskevat tiensä käsiini. Minä en voi olla puhumatta niille. Meidän perhe kulkee katuja ja kerää matoja. Taidamme olla ihan oikea Syvä joki-perhe.

Täytyy lähteä. Huomenna pakkaamme matomme, itsemme ja aseemme ja lähdemme kohti pohjoista, kohti itää ja kohti etelää. Täytyy lähteä voidakseen palata.

Sumeita sateenkirkastamia päiviä ja öitä. Kylmin heinäkuun alku 15 vuoteen. Sunnuntaina poimimme herkkutatteja ja kangasrouskuja, aurinko paistoi ja vesi satoi. Etsimme suojaa, mansikoita ja luontoon viskottuja pantillisia tölkkejä. Tatit tuoksuvat syksylle ja rouskut vielä enemmän, se oli lohdullinen ja kaunis tuoksu. Lupaava.

Eksyin taaskin metsään harhailemaan, tennareissa ja lasta kädessä haparoiden. Melkein paniikki kun liukastelin sammaleisessa ja soisessa kivikossa ja tajusin etten oikein saa otetta maailmasta yksikätisenä. Aivan kuin tasapainon aistiminen olisi ihan hukassa. Eksyessäni ainakin saan olla hetken omiasa olossani, rauhassa, ja silloin en ole hukassa. Plutasin, hätistelin hyttysiä ja lopulta kiipeilin polkuni takaisin leiriin.

Jossain vaiheessa viikonloppua todistin ensimmäistä (ehkä) "blogi-itsemurhaa". Ajelehdin sivulle ihan vahingossa. Kaipa se on luontevaa jättää vimeinen viesti nettiin jos notkuu siellä (täällä) muutenkin. Itsemurha ei taida olla enää niin iso tabu yhteiskunnassa, ainakaan nettimaailmassa. Ja ainahan on se mahdollisuus ettei täällä mikään ole totta.

Itsensä tappaminen on silti ihan ok. Minusta se on ratkaisu siinä missä muutkin ratkaisut. Itse en osaisi ratkaista kysymystä kuolisiko nyt vai myöhemmin? No yleensä silti siirrän sen jonnekin hamaan tulevaisuuteen. Enkä oikeastaan enää nykyisin mieti asiaa punniten kahta vaihtoehtoa. Vaikeampaa nykyisin on valita mukavaa luettavaa tai päällepantavaa.

On ihan sama mikä päivä on. Lasken silti päiviä siihen kun jotakin ei enää ole.

A ja H kävivät kylässä, ja O tietenkin. He toivat tuliaisiksi kalaa, haukea ja kuhaa. Pääsin taas lempipuuhiini, käärimään jotakin pinaattiin ja tunkemaan jonkin sisään pinattia. A:n ja H:n kanssa on vaan niin mukava olla ja syödä ja puhua ja kuunnella musiikkia ja nukkua ja kävellä.

Sinnittelin itseäni ulospäin ohuen vitutuskuoreni läpi ja palailin maailmaan. Siihen jossa on mukavia ihmisiä ja on ihan sama missä ne on. Joskus ne kuitenkin ovat lähellä. Vieressä. Niiden kanssa mennään syömään jäätelöä eikä millään muulla ole oikein mitään väliä. Ja sitten kävellään taas, peräkkäin ja lähetellään tekstiviestejä niille jotka ovat kymmenen askelta perässä.

Hauskaa tietenkin oli että kävelin O:n kanssa tänään satamaan ja tapasimme siellä toisen A:n ja toisen H:n. He söivät siellä jäätelöä. Minä ja O otimme laivan ja risteilimme.

Kylmää ja kipuja. Kuumaa ja turvottavaa kipua. Nämä yöt katoavat kipulääkkeeseen. Kuvottaa.

Nautimme perusasioista. Ruokaa ja rokkia. Sanoja myös. Kaikki lukevat. Lapsi ja lapsenvahti lukevat samoja sarjakuvia, yhdessä ja erikseen. Olen vain vähän huolissani O:n hetkittäisistä Wagnerkohtauksista. Hän kuljeskelee mustissa kalsareissa vääntäen savoa.

Minä kuljeskelin eilen nollaamassa itseni ja tänään kärsin alkoholin väärinkäytön seurauksista. Olipa hauskaa haahuilla. Olin Henkassa kuuntelemassa Studentseja ja vähän muutakin. Ja vähän muuallakin. Kotona joskus aamuyöllä. Ajattelin jatkossa panostaa enemmän niihin öisiin sieniretkiin. Ei jaksa hipata.

O ja mies pyöräilevät ja oikea käteni on Nekoconissa. On niin hiljaista. Taidan kuulla omat ajatukseni.

Alistuneena kohtaloni kantelen kirjoja, selailen kirjoja, surffaan kirjoja, muistelen kirjoja, lainaan kirjoja,haluan kirjoja. Luen, nukun, laitan kalaa. Himoitsen pinaattia. Käärin kalani pinaattiin.

Unet tulevat, ne muuttuvat vihdoin näkyviksi.
Hetkittäin elämä on purkutuomio.

Kävelen läpimärkää kävelyä sateessa. Rikoin ämpärin.