Puoli yhdeksästä puoli seitsemään. Pikkuiset kätöseni olisivat vielä jaksaneet raapia tapettia irti kananpaskasta, mutta toukokuussa loukkantunut jalkani sanoi ettei hän enää aio keikkua jakkaralla vaan lähtee syömään.

Pidin tauon käydessäni poikien Tiimarissa hakemassa katkoterää. Siellä oli harras ja rauhallinen tunnelma ja tiskirättiosastolla sain olla ihan itsekseni. Katkoteräveitsiosastolla oli ruuhkaa. Odotin että tärkeänoloinen herra sai valittua jonkin laitteen jossa oli kumia ja muovia ja terästä ja ties mitä terän lisäksi ja sujautin sitten huomaamatta koriini halvimman kertakäyttöveitsen mitä löysin. No, jäin sitten hypistelemään sellaisia kynäteriä. Ne oli jänniä. Ostamisen himon nostattama koskettamisen tarve yltyi ja kävin varmuudeksi läpi kaikki työkaluhyllyt, paitsi sähkötarvikkeet, joihin suhtaudun sähköiskunsaaneen traumaattisella varovaisuudella. Siis ihkuja pieniä valmiita monitoimisettejä löytyi. Mieli teki ostaa, mutta pysyin kovana, myös sen avaruusaluksenoloisen 5m rullamitan kohdalla. Toivon sitä vaikka synttärilahjaksi sitten. Kaikki rullamittani ovat hukassa tai väärän käsilaukun taskussa, joten ostin sitten sellaisen halvimman.

Ristin tänään uuden kotini Hotelli Huminaksi, sillä sen lisäksi että minulla on jonkinlainen aavistuksenomainen järvinäköala ja näen Osuuspankin kellon; kuulen Hotelli Cumuluksen ilmanvaihdon suhteettoman hyvin.

Lauloin ääneen laulua jonka ajattelin muistaa ja unohdin. Keitin ensimmäiset kahvini. Vein suihkun neitsytmatkalle, sillä se oli ihan korkkaamaton hierova suihku. Se kutitteli varpaitani ja paljasti kuluneen kynsilakan.

Ajttelin että näytän juuri niin väsyneeltä kuin olenkin. Ja olenkin. Vielä pitäisi kirjoittaa runo.

Hotelli Huminan lauluja on muuten Pekka Kejosen runokokoelma vuodelta 1972.

tuijotan mustenevaan
ikkunaruutuun
ja yhä rakkaammaksi
se käy minulle
yö yöltä
näen kohta itseni

Se löytyi heti hyllystäni, vaikka yleensä sieltä ei löydy mitään, ainakaan sitä mitä pitäisi. Olen varmaan jo siteerannut tuon aiemmin, ihan sama, ei se kulu. Olen syönyt Pekka Kejosen kanssa muikkuja Sampossa ja ne muikut on yhtä hyviä kun Pekka Kejonen.

Elämä on enne.

Kotimatkalla soi radiosta tämä:


Ihan kamala ja ihana. Parempi kun P:ltä saamani Donna Summer. Kaikki on enne. Olen huomenna/tänään luvannut tehdä sellaista mitä en halua tai ehdi ja ilmeisesti valvon nyt sen kunniaksi tämän yön. Paska.