Oi mikä hieno päivä. Muistelimme O:n kanssa vanhoja ja kävimme päiväkodissa/esikoulussa tervehtimässä vanhoja kavereita. Sain yhdeltä Oskarin entisistä tyttöystävistä hyviä vinkkejä tulevia synttäribileitä varten. Minullahan se on edessä vasta lokakuussa, mutta hänellä jo toukokuussa. Hän aikoo pukeutua tyttöystävineen pahoiksi noidiksi, joilla on luudat ja kissat ja muu rekvisiitta kunnossa. Bileisiin kutsutaan myös "yksi Roope" ja juhlien kohokohta on se kun Roope taiotaan rupisammakoksi. Kannustin tyttöjä käyttämään taikavoimiaan riemulla ja lupasin järjestää jotain yhtä mukava omiin pirskeisiini.

Silti. Olen nyt reilun viikon sisällä kaatunut ja tippunut selälleni kolmesti ja luistellut kerran kyynärpääni keltaisiksi. Kroppa sanoi tänään ettei nyt enää suostu tähän hommaan ollenkaan ja kaatui sohvalle, kietoutui vilttiin, naistenlehtiin ja suklaaseen. Sain sen juuri hilattua ylös ja suoritettuani vesitankkauksen, se sanoi että nyt maistuisi pieni juoksu. Yritän pysyä kovana ja vedota aiempiin tuskiin ja aamun viiltävään joogaan. Se vaan inttää vastaan ja houkuttelee pimeydellä, hiljaisuudella ja Fly Me To The Moonilla (jota joskus kuuntelemme montakin kertaa yhden juoksun aikana, siitä tulee mukavan pöllyinen olo).

Kroppani on tänään saanut paljon periksi. Selätän sen ja peittelen. Päästän sen vapaaksi vasta aamulla, menköön ja juoskoon.

Olen tehnyt kovasti töitä unissani. Unen ja valveen sekavuuden lomassa olen vahvistanut toisen minäni henkilöllisyyttä ja habitusta. Toinentoinen muuttuu kummallisen todeksi ja henkilöityy. Tajusin vasta nyt että Selma on toinentoinen. En olisi uskonut. On vaikea sanoa että käsikirjoitan, mutta taidan tehdä juuri sitä. Olen melkein rakastunut videolla elävään alter egooni.

Unettomuudesta ei ole tietoakaan. Juoksen ja telon itseäni, uuvun ja nukun hyvin kunnes aamu noukkii minut ylös. Vuode on muuttunut painajaisten ja kylmyyden kolosta untuvaiseksi pesäksi jolle antaudun jännittämättä ja joka kantaa minut valoon ja aamuun.

Päällä on omaa toimintaa jota se esittelee minulle vihdoinkin ylpeänä ja riemuissaan, otan sen tarjoilut kiitollisena vastaan ja kirjaan ylös. Kaikki muuttuu taas, mutta en ole siitä niin huolissani enää. Venyn, taivun, uskallan ajatella vaihtoehtoja, niitäkin jotka on ajat sitten suljettu pois, haudattu.

Menneisyyden painon joudun kantamaan mukanani, mutta olen nyt noukkinut sieltä niitä asioita esiin jotka kantavat eteenpäin ja jotka ovat taas uusia. Kohtaan mielelläni nuoren minäni joka on heräillyt unestaan ainakin juostessa. Hän johdattelee minua unohtuneisiin elokuviin, unohtuneisiin tuoksuihin ja ääniin jota en muistanutkaan kuulleeni.

Koko viikon olen saanut ihmetetellä elämänpuuskia jotka ovat vyöryneet osittain hirmumyrskymäisinä ja osittain vaimeina aaltoina. Elämä ja kuolema, viha ja rakkaus ovat riehuneet täällä elinvoimaisina, osin irvokkainakin.

Tällä hetkellä rakkaus on niskanpäällä ja annan sen köllötellä siellä. Koskaan ei tiedä milloin viha taas hyökkää tai kuolema meidät erottaa.

Suuntaudun itse sisäänpäin, mutta teen sen nykyisin ulkona, ellen ihan pihalla. Uin, juoksen, luistelen, joogaan ja hengitän.

Ihmettelen jään ja veden määrää ympärilläni ja unissani. Osittain niiden merkitys on selvää, ainakin painajaisissani joissa viemärit yhä tukkeutuvat, ruumiit nousevat pintaan ja minä rämmin paskassa.