Eilinen suvantohetki miehen kanssa muuttui tänään helvetiksi. Niin saatanan surkeaa paskaa ja esitystä koko iltapäivä. Eilen tämä muuttui taas hänen kodikseen. Viikonloppu Tampereella oli tehnyt hänelle hyvää. Ystävät neuvoivat häntä heittämään minut pihalle, hankkimaan uuden nuoren naisen ja hankkimaan lisää lapsia. Minä en pelkää lähtemistä, suren vain Andalusiaan lähtöni peruuntumista. Se teki minut niin iloiseksi. Kummallista että suostun. Olen kai niin väsynyt etten viitsi puollustella itseäni. Olen muutenkin kykenemätön lajittelemaan haarukoita ja pohtimaan niiden omistussuhdetta. Suurin osa kaikesta kamasta on turhaa ja paskaa ja maailma on sitä täynnä.

Ainoa sopimus mikä toistaiseksi on pitänyt on se ettemme tappele lapsesta.

Minä en osaa enkä pysty auttamaan häntä. Minulla on omani tämäni ja pysyn juuri ja juuri pystyssä. Tänään hän itki sitä että vaikuttaa kuin minulla olisi kaikki hyvin. On ilmeisen järkyttävää katsella selviytymistäni vaikka kahlaan niin syvässä paskassa etten voi enää avata suutani hukkumatta siihen.

Lopetan tähän julkisen avoiliittoni rippeiden rippeiden rippeiden käsittelyn. Koska ne rippeet ovat niin raadollisia. Sekin että heitin mistäni tänään raskaalla leikkuulaudalla jalkaan ja pilkoin kurkut lattialle. Minun pitäisi siis itkeä herkeämättä ja kaapia häneltä lohtua jotta hän huomaisi että minullakin on hei vähän surua.

Tänään sain kommenttiloorarunon tehtyä, mutta naiseen asti en taida päästä. Täytyy jatkaa asuntojen surffausta ja ehkäpä siirtyä myöhemmin yöllä lakiopintojen pariin.

Oho. ja maksaa verkkopankissa tili....puolityhjäksi.

Olen koko päivän ollut tarttumaisillani kaikkeen. Taas on ilta. Olen saanut suoritettua siivoamista ja paperisotkun siirtelyä sinne tänne. Silti tuntuu että talo on täynnä kummallista lippusta ja lappusta. Mihin minä tarvitsen noita vanhoja packing slipsejä? Kaipa ne oli löydettävä jotta sain otettua niistä valokuvan. Taaskaan en luovu vaan piilotan ne jonnekin odottamaan seuraavaa tulemista.

Kuuntelen taukoamatta Laura Sippolaa. Välillä hymyillen. Välillä lähellä itkua. On tyhjä olla ja vihaan tulevaa yötä ja omaa melankoliaani. Samalla pyöritän päässäni päivämääriä ja paikkoja. Tiedän että olen lähdössä ja koetan sovitella mukavia asioita reitilleni. Kaustisille Oskarin kanssa ja varman A-P:nkin kanssa yritetään skarpata. Espanjaan yksin, sitten takaisin ja Hesan kautta kotiin. Tyttöjen illan kautta joka on ihan hauskaa, mutta ehkä vähän kipeätä myös. Hullut ämmät.

Tänään en osaa kirjoittaa. On pala kurkussa ja minulla menee koko yö kakistellessa sitä pois. Toivoisin olevani yhtä kehräävän iloinen kun olin päivällä. Olen vetisen laiska ja ajattelin löytää jonkin uuden lauseen, runoilijan, biisin tai jotain, joka vie minua pois tästä kuristavasta jostakin.

Tiedän mikä kaikki kietoutuu. Palaan vanhalle raiteelle, syyttämään itseäni, sillä se on helpoin tie, niin tuttu. Ei minussa ole mitään syyn siementä, syyllisyyden siementä, jota vain kylväisin toisten jalkoihin. Minä olen myös iloinen näistä sairaan kipeistä viikoista. Hyvässä ja pahassa ja varsinkin hyvään yritän nojata. Ihaniin ihaniin naisiini, nauruun ja iloon.

Nyt menen itkemään. Ehkä se tekee minut iloiseksi. Joskus vaan käy niin.

http://wordwithinword.blogspot.com/2009/06/kommentoida-kaynnissa.html

Hän asuu Greendale tänä iltana. Se on yksinkertainen asia, kapteeni sanoo. Paljon kuin kirous.

Hän ei ole mitään sanottavaa.

Hän pelaa hänen hiuksiaan.

Ja.

Hän ei välitä, jos hän on rakastunut.

Hän on täällä.

Hän ei ole täällä.

Hän on huutava.

Hän yrittää sanoa.

Hän yrittää sanoa, että se sellaisena kuin se on.

Kuten hän välittää.

Hän pitää autoa.

Hän kerää rekisterikilpien numeroita hänen poikansa. Etsiminen 8 nyt.

Hän katsoo, runous on hölynpölyä joka tapauksessa.

Hän on niin väsynyt. Hänen elämänsä on sekaisin.

Hänellä ei ole aikaa tehdä ruokia. Hän puhuu siitä ja kysyy, jos se ei riitä.

Hän rakastaa José Saramago ja pelkää hänen kuolemaansa.

Michael Jacson on kuollut, mutta hän ei välitä.

Hän ajattelee, että hän voi vain ilmaista itseään suomeksi. Ja hän tietää, että se on totuus.

Hän kollaasi hänen rakastaja viime yönä. Lover koskaan tullut niin hän jumittuu ja itkee. Hänen iho on väsynyt, koska jatkuva itkeminen.

Hän on mailapelit. N: o tasapaino lainkaan.

Hän on sitä mieltä, se voi ikuisesti.

Hän on onnellinen pelata siimoilla ja Troy ja ajattelee, että ne pitäisi koskaan selittää.

Hän on menossa Córdoba, hän seuraa Lorca ja laulaa. Hänen ystävänsä Juan on olemassa. Juan tiedä paljoakaan hänen itkevän.

Hän asuu Greendale tänä iltana. Se on yksinkertainen asia, kapteeni sanoo. Paljon kuin kirous.
Hän löytää kaiken hän etsii.

Hän SIPS valkoviini ja ajattelee hänen pitäisi juoda enemmän. Lisää raaka vodka jäillä. Sitten hänen pitäisi itkeä enemmän, kunnes jää on sulanut.

Hän toivoo, ettei muista. Ja hän muistaa jokaisen yksityiskohdan ja drinks enemmän.

Hän polttaa jatkuvasti.

Hän jalassaan ja kantaa lähes mitään.

Hän on hikoilu ja hän odottaa hänen rakkaus tocool alas häntä. Mutta hän on. Hän ei koskaan tullut.

Hän haaveilee, mutta hän ei voi sulkea hänen silmänsä.

Tämä kaikki alkaa.

Hän ajattelee Bukowski tiennyt mitään. Hän ei ollut juonut tarpeeksi.

Hän odottaa merkinnän, linja, puhelun ja kirous.

Hän vihaa hänen puhelimeen ja pitää sen äänetön vai kiinni. Mutta odottaa silti.

Hän puhuu hänelle ilman sanoja. Sanat ovat liian ohut kuvaamaan hänen kaipauksesta.

Hän suuteli häntä ja sitten hän meni pois. Hän on sitä mieltä, hän ei saa lähteä niin usein. Hän toivoo, voi jäädä, mutta se on aina aina aina mahdotonta.

Hän ajattelee.

Hän yrittää sanoa, että se sellaisena kuin se on.

Hän ei voi.

Hän on huutava uudelleen ja se tekee hänen sokeita.

Hän on värisevä ja yrittää koskettaa häntä ranteesta kuin hän teki, kun he tapasivat ensimmäistä kertaa. Hän ei löydä hänen ranne.

Hänellä ei ole pulssin ja se sattuu.

Hän tekee sokea sip ja.



http://open.spotify.com/track/6Oj40UhHN1QxkntpLJanjW

Nythän se vasta tuleekin lujaa se itku.

Jatkuu illalla:

Itku tuli ja meni. O nukkui pitkät päiväunet oman itkunsa ja ikävänsä päälle, jolloin minä sain rauhassa jatkaa omaani. Lopulta nukahdin itsekin. Hirvittävintä maailmassa on pitää sylissä lasta joka ymmärtää asioita. Ja itkee ja osaa kertoa miksi itkee. Olen iloinen O:n ilmaisuvoimasta, kyvystä kertoa tunteistaan. Mutta se on miljoona kertaa tuskallisempaa kuin vauvan itku tai pienen lapsen lohduttaminen. Tajusin siis tänään että myös pojan itkut muuttuvat isommiksi ja tärkeämmiksi ja vaativat minulta aivan toisenlaista herkkyyttä kuin aiemmin. Se taakka melkein musertaa, tunnen itseni niin kyvyttömäksi juuri tällä hetkellä.

Etsin eilen pöytää ullakolta. Löysin kolme laatikkoa epämääräisyyttä. Hauskaa oli että löysin nuottikirjoja, Espanjalaisia lauluja, flamencoja sun muuta. Enne. En hennonnut heittää niitä pois. Löysin myös vanhoja kuviani, yhden legoteoksen johon O:n kanssa molemmat ihastuimme. Se on viimeinen työ mikä on ollut esillä. Kai 2004. Olen siis reilut viisi vuotta kyennyt sulkemaan pois suurimman palasen itseäni, kuvan ja kirjoituksen. En suosittele kenellekään. Itsensä pilkkominen palasiksi saataa tappaa.

Puolet minusta on ollut viisi vuotta ullakolla. Ei ole ihme että toinenkin kaksosista joutui pimeään. Nyt ne molemmat tosin retkottavat valossa ja se melkein polttaa.

Itkupäivän jälkeen olen ollut tyyni, naurava ja kylläinen. Imuroin ja hinkkasin mesen sisältä, istutin A-M:lta hakemani tomaatit ja muut puutarhaani.

Ajattelin että tänään en kiusaa itseäni naisen lauluilla. Se rikkoo minut. Valvon tätä yötä rauhassa itseni kanssa. O on A-P:n luona ja lähtee huomenna Tampereelle viikonlopuksi. Minä ajattelin hoitaa puutarhaani ja kuvata sen sitten kaikessa loistossaan. Se on kivaa eikä yhtään raskasta.

En jaksa myöskään jatkaa Troyn viimeistä tekstiä. Se oli melkein lopetus. Vai olikohan se sen osan lopetus. Se loppui loppuun. En haluasi kysyä. Emme ole mitenkään muuten tekemisissä toistemme kanssa. En halua rikkoa sitä. Kaikilla on tämänsä (P.S), olivat he sitten missä Kuopiossa tai...en edes tiedä missä hän on.

Ajattelin mennä suihkuun, mutta kello on kohta kolme tuntia yli suihkutteluajan. Mihin aika meni? Tupakkaan ja vesilasillisiinn, kupilliseen kahvia ja muruseen raparperipaistosta....

LAULU HERÄÄVÄLLE NAISELLE

Sinä olet jumiutunut aamuun
sen hiljaisuuteen sen
veneeseen joka lähtee ja palaa
ja nyt se palaa liian aikaisin
hitaammin kuin ennen
ja kohmeessa

ja se saa sinut uskomaan uniin
niihin jotka mumisevat hiuksiisi
kun et ole hereillä

ja se juuri säpsäyttää sinut
kysymään paljonko kello on
eikä sinun tarvitse katsoa
sinä tiedät muutenkin jo liikaa.

Tiedähän sinä niin
sanoo uni

Olet ruokkinut sitä liiaksi
sydämesi lyö yli joka yö

Sinä olet antanut sille liikaa punaviiniä
liikaa puolikkaita kosketuksia ja liikaa
painoa kiville jotka nukkuvat sen laitamilla.

Ehdotan että teet kivistä muurin
ja jätät siihen vain pieniä tuulenmentäviä rakoja.

Suojaksi vain.

Odota sitten tuulta.

Federico García Lorca

De Profundis

Sata rakastavaista
nukkuu ikuista unta
kuivan mullan alla.
Andalusialla
on pitkät punaiset tiet
Córdoban oliivipuihin
isketään sadat ristit
heidän muistokseen.

Sata rakastavaista
nukkuu ikuista unta.

Enteet tulivat luokseni kuin perhoset haavissa ja valmiiksi pökkyrässä.

Viikko yhtä itkua: Ay, ay, ay.

Minä otan kaikki rakkauteni mukaan Córdobaan. Siellä minua odottaa mies joka on oikea ystävä. Olen saanut ennenkin itkeä hänelle ja olemme ennenkin istuneet katolla ja syöneet appelsiineja joita hän toi minulle kaukaa Valenciasta

Naulaan omat ristini, olen omanani. Teen lauluni.

Tänään opettelin soittamaan ja laulamaan kitaralla Ukko Nooan. Se on paljon helpompi kun Hurt. Tosin se joku f on vielä työn alla, mutta minulla on jo nyt enmmän kuin kaksi sointua. Eli voin tosiaan tehdä ne lauluni itse. Ne kertovat tietenkin siitä yhdestä naisesta joka kietoutuu milloin mihinkin.

Nyt se on itkuinen ja niin hereillä ettei sitä uskalla häiritä. Se itkee jopa nahistuneita persikoita. Oliivien vähyyttä ja sitä ettei Anttilasta löytynyt mahon-juustoa. Nirppa.

You do not sleep in Malta - Sinä et malta nukkua.

Unessa hiekkaa. Aavikko. Ja taas joku jonka kasvoja en näe. Tiedän kuka se on. En halua katsoa unta. Katson mieluummin silmiin.

LAULU VALVOVALLE NAISELLE

Sinä suutelet itsesi unesta
et malta nukkua

sinun sormesi ovat rikki ja viileät
lasket niitä yksi kerrallaan ja
pääset aina viiteen
etusormi laketaan kahdesti
se kohtaa peukalon kahdesti
yksi käsi
vain yhden käden sormet saa laskea

(Tunnista janosi
ruoki sitä)

Nuolet itsesi kosteikoksi
olet villinä mudasta.

Ei kukaan usko kysymyksiinsä kun
sinä vastaat taukoamatta.

Supatat korvaasi
neljätoista minuuttia
kuuntelet nauhalta miestä
joka särisee

lalalalallala means....

taivas muuttuu tyyneksi ja voit taas sanoa
on aamu
on suden hetki on neljä
peset tassusi ja nukut.

Päivä on ollut hieman turhauttava. Se alkoikin heti keskiyön jälkeen ja jouduin taas vastakkain haluni kanssa. Kysymysten ääreen joihin minun ei pitäisi ryhtyä vastaamaan yöllä kun on kuuma ja aina täysikuu. Muusani kurittaa minua kaukolämmöllä, mutta olen sen ansainnut. Mutta että lämpö tosiaan yltää tänne asti on turhauttavaa. Oikukas muusani peuhaa kanssani armotta. Polttaa sillat ja katot ja viheltelee mennessään. Haluaisin olla säälimätön nainen, mutta olen kuin pulla jossa on liikaa rusinoita ja täytteenä mantelia ja hunajaa.

Olen tänään ajanut nopeusrajoitusten mukaan, istunut puolitoista tuntia terapiassa ja katsonut nuorta psykoa, joka oli istunnon ajan pihalla kuin lumiukko. Välillä hän tarkisti taulukostaan missä iässä kukakin tekee mitä. Hallelujaa. En ollenkaan ihmettele että perheet hajoavat, ihmiset hajoavat ja kaikki hajoaa kun tuollaisia istuntoja istutaan.

En ollut hoitamassa omaa päätäni. Tajusin siellä istuessani, että olen ihan helvetin turhautunut myös jatkuvaan puhumiseen ja analyysiin ja neuvoihin ja ihmisiin joilla ei ole mitään todellisuutta taustalla sille työlle mitä ne tekee. Samat neuvot saan maksamalla naistenlehden vuosikerran. Ja kuvat kaupan päälle. Asetelmat joissa joku skannaa minua "asettumalla" samalle tasolle, ovat lapsellisia, tyhmiä ja uuvuttavia. Psyko oli huurteinen peili, olisin voinut piirtää siihen vaikka kyrvän ja psyko olisi kaivanut esiin muistiinpanonsa ja katsonut sieltä millä repliikillä vastataan.

Tähän taustaksi, että minut heitettiin jo toukokuussa lempeästi ulos pariterapiasta, koska en kykene siihen.

Kuopion kaupunkilehden artikkeli viikonloppuna sai minut myhäilemään. Kriisiterapia traumatisoi!

Mutta onneksi on jotakin hyvää. Córdoba. Kaikki alkoi kuvasta joka löytyy erään P:n blogista. Pino kirjoja ja pinossa Lorcan Andalusian lauluja. Huomaan etten ole lukenut niitä aikoihin ja että minulla on niitä kaksi. Lupaan toisen P:lle. Luen niitä Juhannuksena. Juhannuksena saan myös viestin Marialta Barcelonassa, leikkisän kutsun tulla punaviinille. Ja toisen viestin Juanilta joka on Córdobassa restauroimassa vanhoja veistoksia. Alan haaveilla karkaamisesta. Juhannuksen sää yllyttää. Minusta koko lähtöhalun ketju on jotenkin täynnä enteitä ja yhteensattumuksia. Tänään luin taas. Avasin sivun Córdoban kohdalta.

Córdoba. Etäällä ja yksin. Minun on pakko mennä. Ja minä menen. Nyt tärisen jo ilosta. Odotan ennettä siitä lennänkö Madridiin vai Malagaan. Otan mukaani vain kameran ja nauhurin ja kaksi mekkoa ja kahdet kalsarit. Kirjoitan omat Lauluni naiselle joka meni Andalusiaan. Ottaisin muusani mukaan jos saisin. Jollakin tapaa hän varmasti on mukana. Hän on kuitenkin niin kovin oikukas. Ja on helpompaa kaivata kaikkea sitä mitä ei ole.

LAULU KUUMALLE NAISELLE

Sinun on maattava varjossa yöllä
ettei hengityksesi polttaisi ihoa takanasi

Sinä nostat polvesi koukkuun
murskaat kantapäilläsi
lehtokotilot ja nuolet
raatojen varjot ihollesi

Olet etana
kaiken liman alku ja
allasi on iho

mies joka sukelsi pois
mies joka sokeutui pois.

"Minähän tiedän että siinä on peili

ja että peilissä on joku aivan muu

Kerran sinä olet kääntyvä sen puoleen

Kun katsot pois, olen minäkin poissa"

Gunnar Ekelöf

Jos jatkossa aion kirjoittaa minun on muistettava kaksi asiaa. Älä avaa Ekelöfin Trilogiaa äläkä lue naistenlehteä samalla.

Vaikken ole runoilija, tiedän aavistuksen siitä miltä Gunnarista tuntuu. Tai tuntui kun hän ryhtyi kirjoittamaan. Tuleva lainaus on Trilogia-suomennoksen esipuheesta, suora lainaus kääntäjä Caj Westerbergiltä.

"Yön tapahtumista Ingrid Ekelöf kertoo: "Hän istui suorana tuolissa, kirjoitti epäröimättä paperin toisensa jälkeen, 17 runoa tekemättä niihin juurikaan muutoksia, maaliskuun 28. ja 29. välisenä yönä."

Myös suomentajan mukaan Trilogia on runsaudensarvi. Myös Ekelöf on kuvannut sitä "anniltaan ehtymättömäksi."

Rakastan rakastan yötä ja rakastan rakastan Ekelöfiä, joskus kipeästi ja joskus lempeästi ja joskus suhtaudun häneen tyynesti ja viileästi.

Lisäksi projektimme minulle tuntemattoman Troyn kanssa lyhyttavarassa alkaa viedä tilaa omilta naisiltani. Troy's latest post or poem was so amazing and touching that I need to think and väristä before I continue. I almost cried and then I reallized that I cry because of my own melancholy and crisis. I'm writing it out and every word brings it closer. How can I feel so happy and sad at the same time? I just need to.

"värisevä värähdellä värisevä

värähdellä värisevä värähdellä

värisevä värähdellä värisevävä

värähdellä värisevä värähdellä

quivering flicker dirty the ditches

eating an envelope of roadway prose

ghghost graafinen galleria

salamahyökkäys truthth

for me for me

minun minua

runnella merkitys

w/o you w/o you

joka koskaan

jospa tiet'isin "

Valvoin siis, osaamatta takertua uneen. Sanomatta sanaakaan, kuuntelin yötä, katselin aamua ja sitten vaivuin horrokseen.

Viime yönä tuli Jeesus. Äkkiä ja ja odottamatta. Piti ihan vikoilla akuilla ottaa se videolle. Virta laimenee. O palaa tänään kotiin ja minun aikani menee taas kortille. Suren sitä jo valmiiksi. En ehdi päätäni, mutta en voi jättää lasta heitteille. Muistikortille jää sitten pätkiä joista ei ole mitään hajua myöhemmin kun niiden pariin ehtii.

Fillaroin tänään aurinkoon ja edelläni fillaroi tosi hyvä perä, sellainen joka on ennenkin fillaroinut. Minua joskus syytetään siitä etten näe ihmisiä sillä tavalla kun muut. Että skannaisin perseitä ja antaisin pisteitä tai muutakaan. Mutta kun se laitettiin siihen eteen tyrkylle (varmaan Jeesus laittoi) niin eihän sitä voinut sivuuttaa. Yritin pysytellä sen perässä, mutta sepä oli menossa sinne minne minäkin. Kun pysähdyin, huohotin sille jotain aamujumpasta. Se ymmärsi heti ja söimme yhdessä jäätelöä. Sanoin että mun on pakko mennä leikkimään paperinukeilla ja sanoilla ja oon muutenkin aika valjuna. Senkin se ymmärsi tai oli ainakin ymmärtävinään. Se ei asu täällä vaan oli vain käymässä. Sovimme että pyöräilään taas vuoden kuluttua ja katsotaan tilanne uudelleen. Miksi mulle käy aina näin? Tai siis että ei käy.

Nyt sanoihin ja Jeesukseen. Puhelinkin täytynee avataa tänään jossain vaiheessa. Olen niin iloinen kun se on kiinni.

LAULU HYPPÄÄVÄLLE NAISELLE

(Mikalle vuosipäivänämme)

Sinä hyppäsit pituutta
Sinä hyppäsit korkeutta
Sinä hyppäsit yli
Sinä hyppäsit
narua

Sinä hyppäsit naurua
Kerit kuminauhaa
hyppynarua

Sinä hyppäsit hevosen yli
matolle ja kuoppaan

Ennen kuin tiesit että solmukohtiin voi sotkeentua
Ennen kuin uskoit että nauruun voi hirttäytyä

Ennen kuin sinulle kerrottiin tiesit kuitenkin
ja kehosi tiesi oksentaa oikeissa kohdissa

Ja niin ne hirttäytyivät yksi toisensa jälkeen
tai menivät muuten
lääkkeillä ja viinalla

Melkein aina on vuosipäivä
Tänään ja eilen
eilen syöpä tänään yliannostus

Et enää hypi
Otat pieniä askeleita
ja joskus horjut

Oksennat vähemmän

LAULU LÄHTEVÄLLE NAISELLE

Sinä menit pois
ja pidit minusta kiinni
kun kävelit yli laidan.

Tunteistasi tietämättä kipusit
hämärään torniin ja
silitit pölyistä muumiota
joka joskus oli lintu.

Taivutit itsesi sykkyrälle ja
lauloit sway with me
way with me
stay with me.

Muumio lentää
ja sinä tanssit lepakolle
niinkuin aina
valoisina kesäöinä
kietoutuneena valkoiseen lakanaan.

Silloin oli lapsuus
rinnat eivät olleet tiellä

keveys ei ollut tulkintaa
vaan ainoa totuus.

Unohdin kerätä yrttejä tyynyn alle, mutta näin silti hyviä unia. Unessa oli ainakin Niina ja ehkä joku muukin, mitään sulhoja siellä ei pyöriskellyt ja hyvä niin. 

Eilen kuljeskelin rannassa painavaa päätäni tuuletellen ja totesin taas että minulla on hyvä olla. Kaipa minun todellakin täytyy olla sekä onnellinen, vihainen että ahdistunut ollakseni todella tyytyväinen. Hieman sairaaltahan se tosin kuulostaa, mutta olen päättänyt etten ole sairas. Mitä se nyt käytännössä tarkoittaakaan. Kaikkea tätä.

Hyvään pahaan oloon tarvitaan yksinäisyyttä, paljon musiikkia, vähän flowta, rakkautta, tietoisuutta rakkaudesta, joitakin kosketuksia, hyvää ruokaa, kävelemistä ja työtä. Varsinkin työtä. Elämä onkin työ, se on minussa ja mukana vaikka pakenisin minne. En siis pakene vaan annan sille kaiken läheisyyteni mitä se kaipaa. Se oikein huutaa minua takertumaan itseensä, tekemään kaikkea kökköä ja sanomaan paljon sanoja joiden arvosta ei ole väliä. Tekemään kuvaa. Painaudun työhöni kiinni kuin ihmiseen  ja kietoudun.

Puhelin on kiinni. Ainoa inhimillinen kontaktini tänään (ja enimmäkseen myös eilen) on ollut Spotifyn Jonathan joka välillä kertoilee asioita ääneen. 

http://open.spotify.com/user/sahakala/playlist/3NvUp8mdSY3VzNmDE87VDh

LAULU VÄISTELEVÄLLE NAISELLE

Sinä heität puhelimen seinään
eikä se mene rikki
ja sinua itkettää
kun ei ole voimia enempään.

Sinulle sanotaan anteeksi
niin monella tavalla
ettet jaksa
muistaa kuka
mitäkin pyytää
ja minkä jälkeen

etkä anna

anteeksi tai mitään muutakaan et

väistät vaikka pientareen kautta
mutta nyt et.

Olet allerginen lihalle
allerginen kosketukselle

notkea ja määrittämätön

olet kylpyhuone suihkun jälkeen kun
viileät sormet katkaisevat valon.

Olet taivaallinen ja sinun silmäsi pyyhkivät
varjosi pois.

LAULU HITAALLE NAISELLE

Sinä kävelet läpi kaupungin
persikkakori käsissäsi
ja hyräilet.

Maailma on tyhjä kaikesta muusta
ja vähän saattaa sataa.

Sinä hymyilet kun
naapurin mummo toruu sinua:

Onko se uskoton ollut?
Käske se takaisin kotiin!
Taivaan Isä kyllä auttaa.

Sydämesi hakkaa
tapat ampiaisen
juokset pakoon
sen sätkivää raatoa ja
uskot että näinkin voi selvitä

hulluna pelosta.

Sinä haistelet pesuaineita
ja ostat punaista
ainetta jolla tiskaat valkoisia lautasia
jos sattuu huvittamaan.

Syöt ennemmin persikan
juot lisää kahvia ja
huomaamatta pullollisen viiniä
eikä
kukaan toru sinua.

Olet lempeä itsellesi
siivutat halusi annospaloiksi
tuskin kuvittelet mitään
tuskin havittelet

osaat ottaa itsesi hitaasti.

K-18, sisältää pahoja (a)sanoja

Minua on viime aikoina (öinä) taottu päähän piipityksellä. Mikä tekee mukavasta ihmisestä kusipäisen kyrpäilijän? No nainen tietenkin. Ja vittu. Tai viina ja vituttomuus. Mä alan taipua tähän Timo Hännikäisen bordellihankkeeseen jossa kaikki neidot alle 30 v suorittaa panopalvelusta suomen miehille. Ihan vaan jo siitä ilosta että nelikymppiset saisivat nukkua yönsä rauhassa ja tehdä työnsä rauhassa.

Mua ei nyt paneta yhtään. Ei yhtään. Minulle riittää satunnainen satumainen pikaorgasmi enkä tarvitse siihen muita kuin itseäni.

Työteliäs virtani on takkuillut muutaman päivän. Se ahdisti hetken, mutta tänään olen koonnut pääni ja luuni, käynyt ulkona kuulemassa lokkeja ja puhumassa siwassa. Maiharit jalassa ja tumput kädessä. Rakastan tätä tyhjentynyttä kaupunkia, se tuntuu aina samalta missä tahansa kaupungissa. Omalta tilalta. Tekee mieli huidella missä sattuu ja lintujen äänet kuuluvat paremmin, vesikin melkein kuuluu sisälle asti. Tulee sellainen tunne että te muut ette tiedä tästä mitään. Minä tiedän ja omistan tämän kaupungin!

Juhannusperinteisiini kuuluu lukea Leinon Juhannus ääneen. Suoritin riittini äsken ja nyt minulla ei ole muita velvollisuuksia tiedossa. Rauhoitun antamaan mielen päälleni ja sanoilleni ja kuville.

Suhteellisen kipakoita kaksintaisteluita harjoitettu O:n kanssa kameran käytöstä. Se tarkoittaa kai sitä että palkkapäivänä kävelen kamerakauppaan ja sanon niille että antakaa kamera. Poika on muutenkin vedättänyt minua mennen tullen. O selittää sanoja ja pitää kiinni tulkinnoistaan, perustelee ja toteaa. On itsepäinen. Aivan kuin äitinsä. Viisaampi. Mitä tekee terveelle itsetuntoiselle naiselle itsetuntoinen seitsenvuotias? Antaa sanoja ja ajatuksia joita on pohdittava. Äiti kasvaa.

Kaikki aikani valui hukkaan. Tai ei hukkaan vaan puhelimeen. Nyt se on sammunut enkä löydä laturia. Niitä on täällä jossakin kolme, eli on todennäköistä että joku niistä joskus löytyy. Paitsi ettei löydy, koska ei löydy mersun avainkaan eikä pyörän. Ennen sitä soitti anoppi ja sitten kasvattiäiti ja sitten mies ja sitten se puhelin hiljeni. Nyt on sitten hiljaista. Mikään ei piipitä.

Kävin kiinnostavaa kirjeenvaihtoa P:n kanssa eilen. Luotaamme P:n sielua ja sieluttomuutta. Vertaistukiryhmä kokoontuu tai olisiko se sittenkin fan club?

LAULU RASVAISELLE NAISELLE

Sinä olet rasvainen nainen.
Sinä rasvaat ja rasvaat ja rasvaat ja
lainaat rasvaa.

Sinä hierot jakoihisi hamppurasvaa ja kasvoillesi
ryppyrasvaa ja
ruusunmarja rasvaa ja kehäkukka ja hunaja.

Kaivat etusormellasi suoraa purkista ja kosteusvoiteita
ja fiilisten mukaan
sinä sanot
avaat uusia purkkeja
härskiinnytät vanhoja
ja kyllästyt

ja

joskus sinä maistat rasvaa.

Sinä haistelet
kookosrasvaa ja
vaniljarasvaa ja luomurasvaa ja
sinä olet liukas ja ankerias ja olet
kala jota ei saa taottua hengiltä

kun kiemurtelet koukussa lisää rasvaa
ja limaa

olet kyllästetty ja
pähkinäöljyinen ja
sitruunanainen

ja voi sinun vaatteitasi
öljyyn läikkyneitä.

Juuri kun pääsin kehumasta. Puhelin piipitti vimmatusti yöllä ja sitten värisi ja herätti myös O:n. Tulevaisuudessa tähtään yhä täyteläisempään uneen, eikä tämä puhelimen aukipitäminen auta siihen.

Mielenkiintoista viestiliikennettä kaikkinensa kaikkien kanssa ja kaiken aikaa. Babylonian portto. Portti.
Naisetkin unohtuivat, en kyennyt keskittymään. Mustaa kahvia ja sadetta, tarpeeksi tupakkaa ja Laura S. kehiin.

Yöllä nostin maalauksen makuuhuoneen seinältä pois ja minulle tuli hyvä mieli. Luonnostelin uutta ja minulle tuli toinen hyvä mieli. Jokin liikkuu, syvältä ja tunkeutuu. Unessa nauroin ja sanoin että sinua kiihottaa valta. En tiedä kenen kanssa rakastelin, mutta heräsin hikisenä ja mies oli mennyt. Valta oli jokin aineeton möhkäle oikeassa kädessäni. Minä olen vasenkätinen nainen.

Kuopio tanssi ja soi 40 v gaalansa eilen. Olin P:n avecina, kuokkimassa Pohjois-Savon rahaston skumppatarjoilun liepeillä. Flamenco saa minut nukahtelemaan. Häpeän sitä. Anrea Ladanyi piti minut hereillä ja olen lumoutunut tuosta pienestä ja sekopäisestä naisesta.

Joitakin muitakin kummallisuuksia. Yksi esiintyjistä oli unohtanut tulla stagelle ja perinteinen Joutsenlampi alkoi sitten kaksi kertaa. Joutsen oli jokseenkin pihalla kun aloituksessa ei ollutkaan käsiä jotka nostavat hänet maasta. Kiva olla joutsen. Minusta tuntuu joskus ihan samalta. Olen ojentamassa kättäni ja tajuan että ei vittu, kukaan ei ole ottamassa vastaan.

Minä hehkun. A-P sanoi sen minulle ääneen tänään. Ja kirjallisesti eilen. Yritän olla tuntematta syyllisyyttä näistä oudoista. Onnesta ja kivunsekaisesta tyytyväisyydestä joita harjoitan. Joka yö herään (jos olen mennyt nukkumaan) heti kahden maissa ja luulen että puhelin soi. Mutta ei se enää soi ja nukahdan heti uudelleen.

Olin unohtanut tämän allaolevan todistuskappaleen noudattamastani ajonopeudesta. Rakastan tuota kohtaa maailmassa mistä alkaa Heinola-Lahti motari. Olen aina ihan fiiliksissä. Odotan lentokoneiden laskeutuvan ja hoilotan ja hypähdän ainakin kerran. Taidan rakastaa kaikkia niitä kohtia jotka on tarkoitettu hätälaskuille.

Kaksi kesäkatua

LAULU KIEHUVALLE NAISELLE

Sinä palat unissasi kylmässä vuoteessa kun
annat jäätuulen puhkoa reikiä ihollesi.

Sinä kuiskailet hiljaa
naisille ja miehille
ja puhut epäselvästi
sihisemällä sinne päin.

Sinä kiehautat kahvin
ja maidon
sinä kaadat pannusta yhtä aikaa
ja kattilasta
ja kun kaksi kiehuvaa sekoittuu
ei ole väliä
kuumuudella.

Se on.

Sinun hikesi on suolan ja
kissankusen sekoitus
joka
tihkuu
lävitsesi kun ajat autolla liian lujaa.

Kun joku tulee liian lähelle
kiihotut hiljaa
ja muutut tropiikiksi
avaat ikkunat ja toivot
kolmatta kättä joka
sivelee reitesi

ja siritys ja apinan huuto saavat sinut.

Ja se saa sinut hymyilemään
se saa sinut kuiskailemaan lauluja ääneen
ja huutamaan nimiä ulos ikkunasta
ja ilmanvaihto soittaa aina klassista
vaikka laulaisitkin Lauraa.

Kun pysähdyt on niin hiljaista että kuulet omat
muistiinpanosi
ja sanot niin hitaasti että se toinen varmasti ymmärtää:

Minä en piirtänyt sinua
minä piirsin rajaa väliimme
erotin ihojamme toisistaan
etusormella
pala kurkussa ja tiesin
ettei rajaa ole.

Kivikova muna Lahtiretriitissä kesäkuussa 2009

Sari ja Niina tekevät kotimatkalla pupudokkaria Brahenpuistossa.

Retriittiviikonloppu takana. Vaikka muutama asana jäi väliin, nautin täysin olostani ihanien ihanien naisteni keskellä ja miesteni myös. Lahdessa söin ja join Minnan ja Mian kanssa. Perinteinen Lahteen liittyvä nostalgia ja muistelu oli poissa, puhuimme paljon tästä päivästä, onnellisuudesta, parisuhteesta, rakkaudesta, pettämisestä, sietämisestä, katkeruudesta, ruumiista, facebookista, taiteesta, kirjoista, ikeasta, työstä, miehistä, avioliitosta, naimisesta, ruoasta, viinistä, henkasta ja maukasta, kirppareista, keräämisestä, mekoista, rasvasta, nuorista miehistä, yksin asumisesta, vapaudesta ja joogasta. Sen lisäksi kävelimme, tanssimme, nukuimme, hihitimme, nauroimme ja nautimme pikkutunneille.

Lahdesta ajoin lauantaina Kallion kylän laidalle, Karrin kanssa istumaan Kuikkaan ja nauttimaan ainakin kirsikkaoluesta ja laiskasta puheestamme. Sieltä menimme Minnan tupareihin, minä täysin tuntemattomien juhliin, mutta saimme ihan mielettömän ihanaa ruokaa ja tapasin tunnelmasta päätellen miellyttäviä, avoimia, puhtaita ja lämpimiä ihmisiä. Kuulin uusia, ihan outoja sanoja ja ne jäivät jotenkin mieleeni leijumaan. Musiikin termistö kuulostaa vieraalta kieleltä, mutta hirmuisen kauniilta. Oudolta. Eksoottiselta. Ja nyt samalla kuuntelen Laura Sippolaa ja fiilis on melkein sama, vähän lakonisen väsähtänyt ja hikinen, mutta hyvä. Ukkonen tulossa. Rajuilma.

Illemmalla kohtasimme Karrin kanssa Niinan ja Sannan (karanneet äidit yhdistyksen vuosikokous johon ainakaan Karri ja Niina eivät kuulu) ja pidimme baarissa sadetta. Ja mitä me puhuimme? Äänistä, kuvista, maalauksesta, abstraktista, sanoista,runosta, taiteesta, työpajasta, liikkumisvälineistä, liuku- tai rullaportaista. Koska Niinaa kiinnostaa paljonkin, lähes ihmettelyyn asti, miten ne toimivat, kielsimme Sannaa paljastamatta tylsää totuutta ja kehittelimme uuden teorian jonka mukaan kaikki liukuportaat ovatkin yksi. Kaikki maailman liukuprtaat ovatkin vain yksi, mielettömän sokkeloinen systeemi, loputon lenkki, joka kiertää kaikkialla. En muista ihan tarkkaan oliko tämä teoria täysin omani, mutta pidän tästä teoriasta ja myös ja jään odottamaan jonkun piirtämää kuvaa tästä hässäkästä.

Karri lähti kotiin siinä vaiheessa kun tyttöjen jutut alkoivat olla pahempia kuin miesten ja me jatkoimme Tenkkaan kuuntelemaan Sannan enkelimäistä laulua. Ihmiset tulivat huojumaan ja laulamaan mukana. Minä ja Niina melkein itkimme. Loputtoman fiilistelyn jälkeen kävimme kuvaamassa luontodokumentin ja selättämässä työläisäidin tyttären. Sitten vasta aamiaiselle ja viinijuontiin Niinan luo. Niina on niin rakas ja rakas. Poltimme melkein kaikki tupakat, puhuimme, silitimme, nukuimme ja heräsimme. Niinan koti on kuin pesä, piilopaikka jossa saa olla hiljaa ja nyyhkiä vaikka ihan vaan ilosta ja onnesta.

Aamuyöstä lähetin vielä viestin P:lle ja tarkistin että hän on elossa. Aamuyön huoli ihmisistä on kamalaa. Sain paluuviestin ja tajusin, että huoleni on täysin turha ja rauhoituin. Nukuin lisää ja aamulla minusta tuntui hyvältä ja pehmeältä herätä, keittää kahvit, katsoa kun Niina nukkuu kauniisti ja olla äkkiä tyytyväinen kaikkeen. Näihin ihmisiin joita minulla on.

Ja rakkauteen, vihaan, pettymyksiin, haluun, sotkuihin, sanoihin, kosketuksiin, lämpöön ja äkilliseen viileyteen. Olen onnentyttö kun minulla on ihmisiä joiden syli ja sielu on auki. Selittelemättä, ilman kompurointia he pysyvät ominani vuodesta toiseen.

LAULU VAROMATTOMALLE NAISELLE

Sinä olet astunut monta kertaa harhaan
laskematta
naulaan ja
neulaan.
Livennyt kiviltä ja pitkospuilta.

Sinä olet työntänyt rikkinäisen johdon pistorasiaan
ja saanut sopivasti sähköä.

Sinä olet sytyttänyt hattusi liekkeihin ja
hihasi tuleen
ja polttanut kyynärvarteesi lettupanulla ja uunipellillä.

Sinulta on yritetty repiä silmä päästä
ja sinulla on luututtu lattia
jolle sattui kaatumaan
kolme desiä kaljaa.

Sinulle on veisattu virsiä ja sinun lapsuutesi on
puhkottu multaiseen nyrkkiin
ja likaviemäreihin
ja sinua on hyväksikäytetty nyt ja heti ja hiljaa.

Sinä olet kävellyt jalkapohjasi verille lasinsiruissa
ja tallannut palaville tupakoille.

Sinun kielesi on revennyt mattotelineeseen ja
naapurin ajokoira on astunut sinut.

Sisältäsi on kaavittu tuulimuna ja ole herännyt
vain lentääksesi nopesti pois maasta.

Olet maannut väärien miesten alla ja päällä ja
keinuissa, vessoissa, lattioilla ja tippukiviluolassa.

Täällä sinä istut ja katsot ikkunasta järvelle
puhut kaikesta siitä mikä sattuu
ja siitä minkä unohtaa.
Olet hukannut kenkäsi
ja sanot ettei sillä ole merkitystä, usko jo.

Työhuone siivouksen jälkeen.

Mistä kaikki paperi tulee?

Minne kaikki paperi menee?

Milloin kaikki paperi loppuu?

Miksi minä syön niin paljon keksejä töissä?

Melkein kaikki paperi menee silppuriin, harankanvarpaat myös. Osa menee oransseihin mappeihin, osa harmaisiin, osa punaisiin, osa valkoisiin, osa violetteihin. Sinne se melkein kaikki menee. Eikä se lopu koskaan. On kiva käydä töissä. On kiva käydä kotona. On kiva kävellä. On kiva miettiä mitä vastaisi johonkin mihin ei voi vastata tai mitä sanoisi jos äkkiä voisikin. Vaikka että älä ole hiljaa. Mene pois. Makaa mun selän päällä. Antaudu. On kiva katsoa kun nainen juoksee kainalosauvoilla. On kiva kun leikattu nurmi tuoksuu. On kiva lähteä aamulla ajamaan yksin ja polttaa liikaa tupakkaa ja nyt on erityisen kiva odottaa mitä muusa sanoo kun olen ensin levännyt päivän tomun hiuksistani.

Onko hullu jos antautuu johonkin mihin ei pitäisi ja pettyy pahan kerran tai tulee jotenkin petetyksi kun luuli että se oli jotain päinvastaista ja sitten alkaakin nauttia siitä ja syö liikaa ja kirjoittaa liikkaa ja nukkuu liian vähän ja ottaa unilääkettä ja muistelee jotain minkä olemassaolosta ei voi olla varma?

LAULU ITKEVÄLLE NAISELLE

Sinä luulit asuvasi halusi lattialla
vaikka vain puristit hammastahnaa harjaasi
ja pesit.

Sinun lanteesi ei ollutkaan aalto
vaan ihan vitun sama.

Sinun itkusi lipesi
sinä et onnistunut kääntymään
tarpeeksi monta astetta
tarpeeksi nopeasti
ja kastelit tyynyn
ja kuolasit

leikkasit palan itsestäsi
sen joka oli ihan vitun sama
mutta se ei irronnut

ja kun hymyilit
kietaisit itsesi pihteihin ja
tärisit valveesta

olit silti ihan vitun sama.

Nypit
hajamielisenä nukkaa vaatteista
villasukista
revit huomaamatta kynsinauhasi
nahkasi
kyntesi
ja puret lihasta piikkejä irti.

Ihan vitun sama.

Jatkan luopumista. Eilen luovuin blogilaskurin käytöstä. Luovuin myös osasta kiukkuani ja annoin aviomieheni viedä minut ulos syömään ja juomaan. Oli melkein mukavaa. Yritimme muutaman kerran ryhtyä tappelemaan, mutta se meni ohi. Selvisin lyömällä lusikkani kippoon liian lujaa, ei muita vaurioita. Vein hänet nauttimaan Bierstubeen chilivodkaa ja yhdessä löysimme Tuomarin, josta sai yllättäen kirsikkaolutta joka oli karkkia. Maistelimme myös fair trade mango-olutta ja cassista. Hui mitä herkkuja.

Aamulla oli vesi poikki enkä saanut pestyä itseäni ja ahdistus kutitteli mennessäni töihin. Silppusin määrättömät määrät paperia ja siirtelin pinoja paikasta toiseen. Lähetin yhden sähköpostin ja kuuntelin puhetta. Menin ulos katsomaan kun pojat harrastivat parkcouria ja yksi niistä pyysi minua mukaan. Huomenna ehkä menen. Lounastunnilla.

Kumma uupumus. Kotimatkalla törmäsin M:n kanssa ja oli kiva nähdä, pitkästä aikaa. M on ainoa mies joka ei pidä minua hulluna vaikka tekisin mitä. M on.

Olen kotona. Noukin kahden pojan rakkauskirjeet roskiksesta ja lajittelin ne pöydälle. Höhlä.

YLISTYSLAULU TÄLLE NAISELLE

Sinä olet puolikas harmaasävyasteikko ja
sinun varpaankyntesi ovat kultaiset.
Silmäsi ovat valonarat ja näet huonosti sisääsi.

Sinä et käytä aurinkolaseja etkä
koskaan tiedä mitä panisit päällesi.
Sinulla on liikaa vaatteita ja kenkiä ja sinä haiset
eltaantuneelle vaniljalle.

Sinä suret sitä että rakastat aina väärin
vaikka sinun pitäisi nauttia siitä
että rakastat aina oikein.

Kun sinä hermostut
kirjaimesi sinkoilevat vääriin paikkoihin
ja sinä häpeät itseäsi
ja pieniä kelmeitä sormiasi jotka värisevät tuulessa.


Sinä olet liian hereillä.
Sinä kuulet liian hyvin mitä naapurissa tapahtuu
kun rotat rymyävät horteeseesi
ja sinä säpsähdät ja
takerrut lähimpään ihoon.

Sinun ihosi menee rikki kyynärpäistä
ja mätänee
ja sinä silität avointa kirjekuorta.
Sinä luet siitä nimesi vaikka mitään ei näy.

Sinä itket yöllä vessassa ja tuhlaat vettä huuhtoaksesi hikesi.
Sinä huuhdot kosketuksen suolan ja peset hampaasi
ja hinkkaat ruumiisi hoitavalla pesunesteellä.

Silloin sinä olet likaisempi kuin koskaan.

Ei onnistu luopumiseni. Joistakin asioista ei voi luopua. Toisaalta miksi säästää ystävän kuolinilmoitusta? Miksi? Hypistelin sitä aamulla ja mietin voinko heittää sen roskiin enkä heittänyt. Löysin myös 25 vuotta vanhoja päiväkirjojani enkä luopunut niistäkään. Tai ylioppilaskuvistani. Hohhoijaa.

Sen sijaan luovuin joistakin vanhoista joulukorteista ja unohduin lukemaan vanhoja päiväkirjojani pyörittelin veljeni ruumiinavauspöytäkirjaa käsissäni ja saatoin vähän itkeä.

Luovuin myös facebookista vaikkei se niin aineellinen asia olekaan. Tunnen itseni väsyneeksi, uponneeksi ja uniseksi. Uudet ylistyslaulun sanat pyörivät päässä.

Illalla katsoin elokuvia ja kävin vääntämässä Ainon (93 v) telkusta nupit kaakkoon ja kuulokkeiden säädöt vielä kaakompaan. Aino ei oikein kuule, mutta ei se meitä ole koskaan haitannut. Puhuimme elämästä, syövästä ja lahjakkaista lapsista. Aino sanoi että kyllä se elämä lopussa on yhtä kitumista, mutta ei tarkoittanutkaan itseään, vaan näitä muita jotka kuolevat ympäriltä ja niin nuorina. Siis alle 93 vuotiaina. Sitten Aino antoi minulle jäätelön ja olin ihan pikkutyttö.

Luonnos hahmottuu.


LAULU TÄLLE NAISELLE

Sinä olet rakkauden väärä vivahde
kuolemattoman halun tunkio
kärpästen ikuinen syvä uni.

Sinun silmäsi ovat täynnä rumaa väriä
josta ei saa selvää
olet haalea ja sinusta tuntuu kuin sinua olisi petetty.

Sinun jalkapohjaasi on lyöty Paholaisen merkki
silmäkulmaasi koristaa vanhojen iskujen arvet
silmäniskujen
kyynelten ja vesirokon.

Sinun maitolitrasi on aina hapan
etkä kykene siitäkään luopumaan.
Sinun kahvisi on aina kylmää
ja palanutta ja piilotat sen vaatekaappiin.

Sinun itkusi on suolasienten itkua
pilkottua ja sipulilla kyllästettyä
hapankermaa.

Sinun rakkautesi on aina suurennuslasin alla.
Se on aina liian ohut ja katkeamaisillaan.

Sinun kätesi ovat pienet ja ryppyiset
eikä niiden kosketukselle löydy pohjatonta
ihoa joka jakaisi niiden mehuttoman levottomuuden.

Kukaan ei nuole kyyneleitä iholtasi eikä
kukaan hiero sinuun spermansa ja hikensä ihmelääkettä.

Sinä et sano mitään suoraan
seisotkin vinossa
vaikka kierot silmäsi leikattiin jo lapsena.

Sinä uikutat ääneen
niin hiljaa ettet edes itse kuule sitä.

Sinä pyyhit orgasmisi keittiöpyyhkeisiin joissa on kuvia leivoksista.
Sinä kaipaat sitä mitä et olisi koskaan kaivannut ellei se olisi ensin kaivannut sinua.

Ja se löi sinua omalla pyyhkeellä
märällä
jonka sisällä oli saippua.

Ja sinä istuit hiljaa alas ja aloit
repiä paperia suikaleiksi
itkit taas
etkä voinut ymmärtää miten tupakat on aina loppu ja sinä polvillasi.

Pidin pienimuotoiset elokuvaorgiat eilen. Sellaisia joita olen säästellyt joko hätätilanteeseen tai sitten haluttomuuttani. Once oli hätätilanteeseen ja se toimitti osaansa itkettämällä ja loilottamalla. Blindness ei herättänyt muita tunteita kuin hienoista ja raheaa ärtymystä. Olen Saramagon suhteen niin jyrkkä. Juliette Mooren eteerisen vahva olemus oksetti minua ja naisen kuolemaan johtanut joukkoraiskauskohtaus ei herättänyt minussa mitään tunteita.

Lupaamani ylistyslaulu minulle ei ole oikein edennyt vaan vietin joutilasta ja laiskaa elämää. Melkein hypistelin papereitani joita olen ollut kuukausitolkulla heittämäisilläni menemään. Mutta oikeasti. Tänään on mustan jätesäkin päivä. Minusta tuntuu että se säkki täytyy muuten minun vielä muistavalla lihallani. Nyt ne vihdoinkin lähtevät kaikki vanhat rakkauskirjeet ja postikortit ja lupaukset jotka eivät koskaan täyttyneet. Tai sitten ne täyttyivät liikaa, niin että vyöryivät yli, vuosi vuoden jälkeen. Enkä minä jaksa olla enää niiden tunteiden todistaja ja arkistonhoitaja.

Minä nukuin viattoman unta. Heräsin kahdelta, neljältä ja kuudelta. Postilaatikossani on lukemattomia viestejä, mutta en usko että minulla on niihin voimia nyt.

Mutta se viesti jonka luin tuli lähelle. Kiitän siitä että saan olla muusasi ja vieläpä itse valita ne runot joissa olen muusana. Se tekee minulle hyvää nyt. Oikein. En käsitä miten voin olla näin onnekas.

Oi Pushkin. Kiitos syntymäpäivistä. Niiden ansiosta heräsin tunti sitten aamukännissä, Jouni Tossavaisen Liiketoimintasuunnitelma kainalossa ja pyhämekko päällä. Puhelimessa puheluita ja viestejä joita en jaksa purkaa ja postilaatikoissa myös. Liittyen eiliseen kuvitteelliseen Natalian postaukseen P:n kuolinpäivältä.

On etuoikeutettua elää runoilijoiden ystävänä. Tai ehkä se on liian vahva sana, mutta mikään ei ole parempaa kuin kuulla suunniteltuja ja suunnattuja sanoja jonkun suusta, koleassa kesäillassa punaviiniä (ja vähän muutakin) naukkaillen. Sitten kävellä kotiin ihan ajoissa, kulkematta baarien kautta ja avata runokirja ja nukahtaa rauhassa aukinainen runo sylissään. Seuraava astehan on se että alan odottaa minulle omistettua runoa. Ikävää etten ole kenenkään muusa. Sellainen eteerinen runotyttö. Tai siis runotyttö olen vielä ajoittain, eihän se runotyttöys haihdu, vaikka numerot muuttuvat. No, enivei, koska minusta ei ole muusaksi, ajattelin kirjoittaa ylistyslaulun itselleni, ihan itse. Se on hyvä syy olla siivoamatta, tiskaamatta ja kaappeja järjestelemättä.

Minulla itselläni on muusa. Minun mielikuvissani se nukkuu aina ja sen kädet on kietoutuneet ympärilleni ja jos liikahdan, sen ote muuttuu tiukaksi eikä se päästä minua pois. Eikä se haittaa minua ollenkaan. Kalpeana halusta joka täyttyy ja leviää kuin pandemia, vääjäämättä se vie minun ruumiini ja mieleni ja teettää minulla hirveästi työtä.

N:n päiväkirjasta.

Mulla on vielä P:n spermaa suussa mutta se maistuu jo vähemmän suolalle. Nuolen huuliani ja otan huikkaa omenalimsasta. Lapset on äidin kanssa. P on antautunut ja minä olen kiikissä. Se ei taida uskoa minuun. En mäkään tajua sen juttuja. Se on kai mustasukkainen. Rykii hiljaa.

---

P sanoi vain menevänsä kävelylle, mutta nyt se on ollut poissa jo monta tuntia. Tarkistin koneelta onko se päivittänyt facebookstatuksensa, mutta sielläkin on ihan tyhjää.

---

Ei vieläkään mitään. Huolestun kohta. Yritin soittaa sille ja laitoin vielä tekstiviestin perään. Ei mitään.
Mulla on outo olo et jotain kamalaa on sattunut. Koskaan ei ole. Otan huikan vodkaa ja kokeilen uutta hametta.

---

10.2.1837

Matkalla (ilman Kerouackia, mutta O:n ja M:n kanssa ja vähän muidenkin)

Näytin ensimmäisen kerran keskisormea autosta, mutta siihen oli hyvä syy. Leikin säikyttelyleikkiä. Tapasin osan ihmisistäni ja K:n Tarvaspäässä. Puhelimme melkein kolme tuntia, liian vähän, mutta hyvä silti nähdä ja kuulla ja heijastella. Heiluin yöllä puutarhassa, puhuin itselleni ja puhelimelle, kuuntelin sadetta, kävelin sateessa, poltin tupakkaa sateessa, kuuntelin saatanasti Nick Cavea, makasin hiessä, makasin jäässä, makasin, en pystynyt halultani nukkumaan ja nukuin, katsoin hyppypupuja ja totesin että Kalliossa ihmiset tosiaan saavat juoksukohtauksia (juoksevat ei minnekään ja sitten pysähtyvät tai siis ryhtyvät kävelemään aivan kuin eivät koskaan olisi juosseetkaan). Tein ruokaa ja söin. Poltin halloumit karrelle. Puhuin. Kuvasin. Pyysin M:ää kuvaamaan minulle Suonenjokikyltin. M kuvasi minulle Suonenjokikyltin. Puhuin ihmissuhdesotkuista. Puhuin taiteesta. Puhuin työstä. Puhuin valokuvista. Puhuin sananvapaudesta ja anonyymistä. Puhuin videoista ja pornografiasta. Kerroin etten ole maaninen. Puhuin. Kuuntelin ihan vähän. Olin hullu. Itkin vähän. Suutuin. Ajoin autolla Helsingissä tuosta noin vaan ja Mannerheimintielläkin. Katsoin Menetetyn maan ja pidin ja Katsoin Baabelin enkä pitänyt. Puhuin puhelimessa. Puhuin puhelimessa. Sanoin että minun on saatava sanoa taiteesta että se on paskaa, muuten en voi elää. Kuiskailin. Hengitin. Silitin mun ihoa. Oon ihan varma että se on mun. Silitin mun pojan ihoa. Suutelin. Tyynnyin. Tyydytin. Kuljin. Ajattelin jossain välissä että.