Olin jo nukkumassa kun tajusin etten ole pakannut itselleni mitään! Höhlä. Olen nyt jonkin aikaa pohtinut sitä monetko villasukat tarvitsen Kaustisille mukaan ja onkohan Kimmo Pohjosen Moottorishow oikeesti hyvä? Ja on kyllä jännää hakea aamulla uuden kodin avain. Se on riemullista, ihanaa ja vapauttavaa.

Päässä soi Anna Puu ja Egotrippi. Olen rakastunut siihen parrakkaaseen mieheen joka tekee niitä biisejä molemmille ja ties kenelle muulle. Olen myös vielä rakastunut siihen ranskalaiseen kanakoiraan. Että sekin vielä. Ja omaan kotiin. Täällä on jo vaikea hengittää kun asemani on jotain kynnysmaton ja pölyrätin välimaastoa.

Odotan sitä asemaa joka minulle lankeaa uudessa kodissa. Kenelläkään muulla ei ole sinne avainta. Kukaan ei tule koputtamatta. Kukaan ei.

Perheen kanssa kantarellimetsässä. Annoin O:n löytää ensimmäiset, koville se otti, sillä hän ei meinannut millään tajuta vihjailuani, mutta löysi sitten kuitenkin. Rakastan sitä kun saan huijattua lapsen metsään ja tekemään löytöjä. Jokin sillä kuitenkin pimahti aivoissa, väsymys tai jotain, matkakuume, mutta se hoilotti paluumatkan sitä Tähkää tai mikä se kamala pohojalaanen pändi on? Rikkaus on rakkautta jotain. Rikkaus on rakkautta rikkaampaa se lauloi, heilui vaakatasossa ja rullasi ikkunan auki ja vilkutti sinistä lippua eli villatakkiaan. Peruin varmuuden vuoksi kaiken.

Rikkauden ja rakkauden suhteesta on kuulemma puhuttu aiemminkin. Oskari valitsee rikkauden ja ihan fiksu päätös. Vaimot nimittäin saattavat synnyttää jopa neljä lasta. Suomipopille se keksi uuden sloganin: Suomipop, yksi taajuus, kaksi maailmaa!

Pakkaan ne sukat ja menen.

Naistensaaressa Tainan mökillä Hietasalossa tekemässä naisten asioita, eli tissuttelemassa punaviiniä, uimassa, nakuilemassa, kuvaamassa kuolemaa, polttelemassa pikkusikareja, puhumassa pahaa miehistä jos ei jotain hyvääkin. Ja lapsista. Ja eroista. Ja rakastajista. Ja rakkauksista.

Vasta kun kävin kuviani illalla läpi, muistin nähneeni kaksi kummallista unta. Toisessa päälläni kuljeskeli kaikenlajisia pieniä ötököitä. Alitajuntani luultavasti käsitteli niitä kuvia jotka jäivät ottamatta. Uni ei ollut ällöttävä, seurasin siinä kiinnostuneena mittarimatoja jotka uupumatta mittasivat ihoani. Toisessa unessa tai ensimmäisen jatkumossa, eräs nuorehko kirjailija mittasi ihoani aivan kuten madotkin, mutta taisin herätä kummalliseen tunteeseen joka oli jokin oman pään sisäinen viesti tyyliin "hei pliide, ei nyt tätä ainakaan". Ja sitten kirjailija lopetti. Nyt valveilla minua huvittaa oma nolostumiseni. Se oli unta. Voisinko kohta katsoa sen loppuun?

Illalla saaressa komusin polkuja ja rantaa ranskalaisen kanakoiran kanssa. Säikyttelimme vesilintuja, tutkimme kiiltomatoja ja katselimme kuuta. Meillä oli niin hauskaa, että olen melkein valmis hankkimaan itselleni ranskalaisen kanakoiran JA lähtemään sen kanssa aamulla kuudelta 30 asteen pirteään pakkaseen...Siis ehkä.

Huomenna pakkaan telttani ja kaikki peittoni ja tyynyni ja kumisaappaani ja sadevaatteeni ja villasukkani ja sen sellaiset ja tiistaina, kunhan olen allekirjoittanut uuden vuokrasopimukseni, säntään muutamaksi päiväksi Kaustisille. O ja A-P lähtevät mukaan. En usko että jaksan tapella A-P:n kanssa. Minulla ei ole montaa viikkoa jäljellä tässä kodissa ja alan jo orientoitua siihen. Lopetin siivoamisen, lopetan kohta tiskaamisen ja varsinkin olen lopettanut sisustamisen. Ja mitä järveen tulee niin onhan se yhä minun. Mihin Kallavesi voisi yhdessä yössä hävitä?

Ja vielä. Koski-laivan kapteeni pyysi minua tiedottamaan kaikille kavereilleni, ettei Koski enää tänä kesänä kulje Hietasaloon, se on loppu nyt. Se loppui tänään kello 18.00. Jos saatte jostakin, vaikkapa satamasta tai laivasta kirjallisen aikataulun tai vastaavan, niin älkää ihmeessä luottako siihen! Tämä on Savo ja täällä pätevät kapteenin lait ja kapteenilla on oikeus ajella miten häntä sattuu huvittamaan tai lopettaa ajelut kokonaan. Olen päättänyt lähettää kapteenille tässä joku päivä kukkapuskan, ihan vaan siitä riemusta että olen saanut hämmästyttävintä ja hulluinta asiakaspalvelua mitä maa päällään kantaa.

Suosittelen muuten Salmetarta, joka liikennöi arkisin.

Ratkipaskoja päiviä sateessa. Ultranopea asunnon metsästys ja kaato. Ei mikään unelmieni asunto, mutta jollakin tasolla ongelma on nyt ratkaistu.

En puhu rumia sanoja avioliitostani tänne. En kauniitakaan. Vuoristorata tuntuu muuttuvan loivemmaksi ja kaikki tekevät osansa selviytymisen eteen. Oskari totesi tänään kun kävimme katsastamasssa uuden kotini, että hän haluaa sinne television. Ei muuta.

Tavallaan on helpotus pyyhkäistä pöytä puhtaaksi. Minua kylmää se että sanoin jo huhtikuussa terapeutilleni että haluan pyyhkäistä kaiken pois. Minä tiedostan siis tekemiseni ennen kuin teen mitään. Tosin nyt ei pelkkä pyyhkäisy riitä. On lapsi joka täytyy kannatella tämän prosessin läpi. Ei ohittamalla niitä pieniä sanoja tai kysymyksiä. En myöskään suostu syntipukiksi tai hirviöaidiksi tai kenenkään sylkykupiksi. Pidän kiinni oikeudestani selvittää omat sotkuni itse.

Pohjoinen teki hyvää. Pienikin pala riittää. Joki jäi minuun ja jokeen jäi paljon itkua. Symbolinen kivien heittely virtaan oli oikeastaan todella puhdistavaa.

Onhan minun vaikea luopua tästä kodista. Varsinkin järvestä joka on aina läsnä minussa. Tarvitsen tämän maiseman tajutakseni maailmani ja muutoksen siinä. Vivahteet, vuodenajat, aamut, yöt. Luopuminen ei ole tuskallista, minussa on herännyt lähinnä raivon tunne, avuton raivo siitä että menetän tämän ikkunani.

Tänään jaoimme sivulauseessa astioita, laseja, lautasia. Se naurattaa, mutta se nyt vain on todellisuutta. Olen taas elämässäni siinä pisteessä ettei minulla ole sänkyä tai edes patjaa. Se ei ole katastrofi. Se vain aina on niin.

Menin ja altistin itseni perusasioille. Vedelle, joelle. Se on aina vähän pelottavaa, sillä jokiuneni ovat niitä karmeimpia uniani, mutta nyt kun käyn joella kerran vuodessa, se on alkanut jotenkin virrata minuun rauhaa. Hassua että myös Rauha virtasi siihen. Kiiminkijoki ja Iijoki.

Nukuin hurjasti, yöni hyvin ja päiväuneni hyvin ja väliajat söin ja naukkailin gruusialaista skumppaa (hurjaa soppaa) ja jotain keltaista ja kirsikkavadelmajotain ja jotain E:n ostamaa mustaherukkarommia. Naukkailin ja puhelin suutani puhtaaksi P:n kanssa, joka on perusasia, voiman lähde.

Silti ehdin poikasen kanssa kaikenlaista, käydä kivikautisessa kylässä, tehdä omia arkeologisia kaivauksia, kuvata kosken nielemiä sanoja ja laulaa singstaria. Hädissäni yritin merkitä muistiin puhelimeeni joitakin mielteitä, mutta en enää oikein ymmärrä niitä. En tiedä kenelle yritin.

Perusasioita: kahvi, vesi, lapsi, orgasmi, ruisleipä, sienisalaatti, rössypottu, suo, puhe, hiljaisuus, uni, kipu, rakkaus, muikkukukko, piimä, aamuyö, pohjoisen valo, kivet, virta, kuolema.

"Vannon kiven ja kannon kautta,
Teen kaiken uudestaan."
-Scandinavian music group

Pieni lintu muutti meille asumaan. Se asui 3 - 4 tuntia. Teimme pesän, O pelkäsi että lintua paleltaa.

O on viettänyt villimiehen elämää, myöhään iltaan istuimme sylikkäin omassa pesässämme jonka rakensimme olkkarin lattialle. O halusi katsella paljon uutisia ja Indiana Jones-kortteja.

Huomenna tänään on sata kilometriä Ouluun. Olen siitä iloinen.

Eilinen herätti minut puoli viideltä. O katosi eilen ja jokin shokki varmaan laukesi tunti sitten. Näin unta että heräsin ja O oli kadonnut, tiesin etten löydä häntä enää ikinä. Totta on etten ainakaan tänään löydä sillä hän on isällään vielä hetken. Hän siis myös löytyi.

On kamalaa kadottaa lapsi, on kamalaa etsiä kadonnutta lasta. On helpottavan raivoisaa saada tieto että lapsi on löytynyt. Ihmettelen miten pysyin niin tyynenä. O ja P olivat molemmat hukassa reilut 2 tuntia ja lopulta löytyivät vahingossa. Anttilasta! Pojat olivat vain lähteneet seikkailemaan heille asetettujen rajojen yli koko päivän jatkuneen Indiana Jones leikin myötä. He kiersivät lopulta puolet kaupungista, keräsivät pulloja voidakseen ostaa vettä, sillä jäätelökioskista tai mäkkäristä ei saanut vettä ilmaiseksi! Tarina oli oikein kiinnostava ja kertoi poikien kyvystä selviytyä, mutta äitinä lakeskelin kaikkia tulevia kertoja kun pojat ovat hukan teillä...

Seikkailun jälkeen O totesi että siinä oli hyvätkin puolensa, he oppivat viemään pullot kauppaan ja saamaan niistä rahaa ihan itse ja ostamaan rahoilla jotain. Ja äiti sai liikuntaa! Se on totta, reilun tunnin vaihteleva spinning lämmittelyineen. Ei paha.

Saarnan jälkeen äiti haki Siwasta leipäjuustoa ja pari lonkeroa ja spinnaili satamaan Varjoviinijuhliin ihanien naisten kanssa. Hyvä ruoka, parempi mieli, kuohuviinejä ja Yön keikka (yäk). Tulin keskiyön maissa naku-uinnin jälkeen kotiin.

Nytkö jaksaisin kirjoittaa roikkuvan runon Troyn ja minun väliin. Se on työtä.

Temporarily out of words.

Eilinen suvantohetki miehen kanssa muuttui tänään helvetiksi. Niin saatanan surkeaa paskaa ja esitystä koko iltapäivä. Eilen tämä muuttui taas hänen kodikseen. Viikonloppu Tampereella oli tehnyt hänelle hyvää. Ystävät neuvoivat häntä heittämään minut pihalle, hankkimaan uuden nuoren naisen ja hankkimaan lisää lapsia. Minä en pelkää lähtemistä, suren vain Andalusiaan lähtöni peruuntumista. Se teki minut niin iloiseksi. Kummallista että suostun. Olen kai niin väsynyt etten viitsi puollustella itseäni. Olen muutenkin kykenemätön lajittelemaan haarukoita ja pohtimaan niiden omistussuhdetta. Suurin osa kaikesta kamasta on turhaa ja paskaa ja maailma on sitä täynnä.

Ainoa sopimus mikä toistaiseksi on pitänyt on se ettemme tappele lapsesta.

Minä en osaa enkä pysty auttamaan häntä. Minulla on omani tämäni ja pysyn juuri ja juuri pystyssä. Tänään hän itki sitä että vaikuttaa kuin minulla olisi kaikki hyvin. On ilmeisen järkyttävää katsella selviytymistäni vaikka kahlaan niin syvässä paskassa etten voi enää avata suutani hukkumatta siihen.

Lopetan tähän julkisen avoiliittoni rippeiden rippeiden rippeiden käsittelyn. Koska ne rippeet ovat niin raadollisia. Sekin että heitin mistäni tänään raskaalla leikkuulaudalla jalkaan ja pilkoin kurkut lattialle. Minun pitäisi siis itkeä herkeämättä ja kaapia häneltä lohtua jotta hän huomaisi että minullakin on hei vähän surua.

Tänään sain kommenttiloorarunon tehtyä, mutta naiseen asti en taida päästä. Täytyy jatkaa asuntojen surffausta ja ehkäpä siirtyä myöhemmin yöllä lakiopintojen pariin.

Oho. ja maksaa verkkopankissa tili....puolityhjäksi.

Olen koko päivän ollut tarttumaisillani kaikkeen. Taas on ilta. Olen saanut suoritettua siivoamista ja paperisotkun siirtelyä sinne tänne. Silti tuntuu että talo on täynnä kummallista lippusta ja lappusta. Mihin minä tarvitsen noita vanhoja packing slipsejä? Kaipa ne oli löydettävä jotta sain otettua niistä valokuvan. Taaskaan en luovu vaan piilotan ne jonnekin odottamaan seuraavaa tulemista.

Kuuntelen taukoamatta Laura Sippolaa. Välillä hymyillen. Välillä lähellä itkua. On tyhjä olla ja vihaan tulevaa yötä ja omaa melankoliaani. Samalla pyöritän päässäni päivämääriä ja paikkoja. Tiedän että olen lähdössä ja koetan sovitella mukavia asioita reitilleni. Kaustisille Oskarin kanssa ja varman A-P:nkin kanssa yritetään skarpata. Espanjaan yksin, sitten takaisin ja Hesan kautta kotiin. Tyttöjen illan kautta joka on ihan hauskaa, mutta ehkä vähän kipeätä myös. Hullut ämmät.

Tänään en osaa kirjoittaa. On pala kurkussa ja minulla menee koko yö kakistellessa sitä pois. Toivoisin olevani yhtä kehräävän iloinen kun olin päivällä. Olen vetisen laiska ja ajattelin löytää jonkin uuden lauseen, runoilijan, biisin tai jotain, joka vie minua pois tästä kuristavasta jostakin.

Tiedän mikä kaikki kietoutuu. Palaan vanhalle raiteelle, syyttämään itseäni, sillä se on helpoin tie, niin tuttu. Ei minussa ole mitään syyn siementä, syyllisyyden siementä, jota vain kylväisin toisten jalkoihin. Minä olen myös iloinen näistä sairaan kipeistä viikoista. Hyvässä ja pahassa ja varsinkin hyvään yritän nojata. Ihaniin ihaniin naisiini, nauruun ja iloon.

Nyt menen itkemään. Ehkä se tekee minut iloiseksi. Joskus vaan käy niin.

http://wordwithinword.blogspot.com/2009/06/kommentoida-kaynnissa.html